Journalistiliitto iloitsee Hjalliksen tukiesityksestä tv-uutisille: Selkeä työllisyysvaikutus

Journalistiliiton puheenjohtaja uskoo, että kahdeksan miljoonan euron tuella kaupalliselle tv-uutistoiminnalle olisi suoria vaikutuksia työllisyyteen. Se on hänestä tarpeen, jos uutisia halutaan seurata muualtakin kuin Yleltä.

Uutisten tuottamisessa suuri osa kustannuksista koostuu työvoimasta. Siksi kahdeksan miljoonan euron vuotuisella tuella kaupalliselle televisiouutistoiminnalle olisi selkeä työllisyysvaikutus, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

– Ala on niin työvoimavaltainen, että tällä on selkeä työllisyysvaikutus. Summa on Suomen mittakaavassa melko korkea, Aho sanoo MTV Uutisille.

Tukea esitettiin Hjallis Harkimon työryhmän liikenne- ja viestintäministeriölle luovuttamassa raportissa.

Siinä ehdotetaan kolmivuotista tukiohjelmaa, joka toimisi projektikohtaisesti tai määräytyisi prosenttiosuutena uutis- ja ajankohtaissisältöjen tuottamisen kustannuksista.

– On ymmärretty, että toiminta ei muutu yhdessä yössä, vaan ylimenokautta pitää tukea, Aho sanoo.

– Jos ajatellaan sitä, kuinka suurissa vaikeuksissa kaupallinen uutistoiminta on viime vuosina, niin en ihmettele, että sitä halutaan tukea.

Kaupallisia tv-uutisten ja ajankohtaisohjelmien tuottajia on vain muutamia. Aho ei pidä ongelmallisena sitä, että tuki ohjautuu harvoille, vaikka ajatteleekin, että mediatukea olisi parempi ajatella kokonaisuutena.

– Suomalaiset on uutisten seuraajina maailman kärkitasoa ja tv-uutiset on yksi suomalaisten tärkeimmistä tiedonlähteistä ikään tai asuinpaikkaan katsomatta. Siksi on olennaista, että on olemassa muitakin kuin Yleisradion uutiset.

Lue myös:

    Uusimmat