Vapaaehtoinen valokuvaaja auttaa surevia vanhempia luomalla heille ikuisen muiston menehtyneestä lapsesta.
Näistä kauniista perhekuvista on mahdotonta sanoa, että kuvissa olevat vauvat eivät ole enää keskuudessamme.
Vapaaehtoisena toimiva valokuvaaja Kim Smith kuvaa menehtyneitä vauvoja, jotta surun murtamat vanhemmat saisivat itselleen pysyvän muiston pienestä lapsestaan.
Vanhemmat ovat usein sokissa
Smith on yksi ensimmäisistä Remeber My Baby -järjestön kuvaajista, joka tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden viimeiseen perhepotrettiin.
Kuvaaja voi saada sydäntäsärkevän puhelun sairaalasta milloin tahansa, mihin kellon aikaan tahansa. Hän kertoo kuvannensa yli 30 tämän kaltaista perhekuvaa viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vaikka juuri sillä hetkellä monet vanhemmat saattavatkin vierastaa ajatusta valokuvasta, he ymmärtävät sen, kuinka paljon kuva tulee merkitsemään heille tulevaisuudessa. Kuvaaja itsekään ei aina pysty peittelemään tunteitaan.
– En usko, että voin koskaan tottua siihen. Välillä tuntuu, että haluaisin vain halata heitä, Smith kertoo.
Hänen mukaansa on kuitenkin erittäin palkitsevaa, sillä hän tietää auttaneensa perhettä.
– Kun menen kotiin, halaan lapsiani hieman kauemmin. Aina kuvausten jälkeen ymmärrän, kuinka onnekas oikein olenkaan.
Yksityiskohdat pääosassa
Kuvattavat vauvat ovat usein menehtyneet erilaisissa olosuhteissa, mutta vaikeampia ovat Smithin mukaan ne kerrat, joissa lapsi on kuollut synnytyksen aikana tai välittömästi sen jälkeen.

