Vanhat onnettomuuskuvat ensi kertaa esille: Näin turmat keräsivät yleisöä paikalle 70-luvulla

Olitko paikalla? Lähetä kuva! Näin pyydetään nykyaikaan monissa uutistapahtumissa. Mutta on sitä ennenkin oltu paikalla, kuvan lähettäminen ei vain ole ollut mahdollista. 

Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo avaa sunnuntaina pienoisnäyttelyn, jossa on esillä parikymmentä kuvaa 1970-luvun onnettomuuksista. Kuvat on valikoitu niin, että niissä on yleisöä onnettomuuspaikalla.

– Valitsimme nämä kuvat siksi, että ainakin paikalle olleille nämä onnettomuudet ovat jääneet mieleen, kertoo museoassistentti Anna-Maija Karjalainen.

Massoittain kuvia yhä digitoimatta

Karjalainen on yhdessä työparinsa kanssa vuoden verran digitoinut Helsingin pelastuslaitoksen vanhoja kuvia. Nyt digitoituna on tuhansia kuvia, mutta jäljellä on vielä karkeasti arvioiden parikymmentätuhatta.

Pienoisnäyttely pystytettiin, jotta yleisöllekin saadaan näytetyksi jo nyt tehdyksi saatua työtä ja samalla myös sellaisia kuvia, joita ei ole ennen nähty julkisuudessa.

– 70-luvulla palokunnalla oli aktiivinen kuvausryhmä, joka onnettomuuksien lisäksi kuvasi palokunnan arkea. Tuolta ajalta on siis paljon kuvamateriaalia, joissa näkyy mukavasti myös sen aikaista Helsingin kaupunkia, Karjalainen kertoo.

Palomuseon Olitko paikalla -näyttely aukeaa 23.10. ja on auki aina 31.5.2017 saakka. 

Lue myös:

    Uusimmat