Valvira päättää lukuisiin laiminlyönteihin syyllistyneen Esperin vanhustenhuollon valtakunnallisen valvonnan

Kohussa ryvettynyt Esperi Care lupaa muutoksia toimintaansa 1:42
Esperi Care lupasi muutoksia toimintaansa tammikuussa 2020.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on lopettanut hoivayhtiö Esperi Caren vanhustenhuollon yksiköitä koskeneen valtakunnallisen valvonnan. Valvontapäätös annettiin huhtikuussa 2019.

Valvontapäätöksellä Valvira määräsi yhtiön korjaamaan epäkohdat ja puutteet kaikissa vanhustenhuollon yksiköissään. Määräyksen taustalla olivat samat ja toistuvat puutteet Esperi Caren toiminnassa.

Valviran mukaan useissa vanhustenhuollon yksiköissä oli todettu asiakasturvallisuutta vakavasti vaarantavia puutteita, jotka liittyivät yksiköiden omavalvonnan toimeenpanoon ja vastuuhenkilöiden tehtäviin, liian vähäiseen henkilöstön määrään sekä avustavien työtehtävien organisointiin.

Valvira kertoi jo määräyksen annettuaan, että Esperi oli ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin.

Valviran mukaan määräyksen jälkeen Esperi ryhtyi kehittämään palvelujen laatua ja samalla aluehallintovirastojen valvontatapausten määrät vähenivät yksiköissä.

Aluehallintovirastot ja kunnat jatkavat kuitenkin edelleen niiden Esperin yksiköiden valvontaa, joissa korjaustoimenpiteet eivät ole olleet riittäviä.

Lisäksi Valvira jatkaa Helsingissä sijaitsevan hoivapalvelukeskus Tilkan toiminnan valvontaa erillisenä valvonta-asiana.

Lisää henkilökuntaa ja työaikaa sekä uudistuneet työvuorosuunnittelut

Esperi rekrytoi viime vuoden aikana yhteensä 2 055 uutta työntekijää, Esperi Care kertoo tiedotteessa.

Lisäksi yksiköiden vastuuhenkilöiden työaikaa lisättiin ajalla, joka vastaa yhteensä noin 90 uuden esimiehen lisäystä. Esperi lisäsi myös tukitehtävien eli avustavien tehtävien määrää yksiköissään.

Viime vuoden aikana yhtiö uudisti ja selkeytti työvuorosuunnittelua, esimiesten toimenkuvia sekä esimiesperehdytystä. Yhtiö myös kartoitti esimiesten osaamisen kehittämisen tarpeet.

Hoivan laadun parantamiseksi Esperi otti käyttöön laatuindeksin. Sen avulla yhtiö seuraa hoivan laatua neljästä eri näkökulmasta: asiakastyytyväisyyden, henkilöstötyytyväisyyden, hoivan laadun sekä hoivan vaikuttavuuden kautta.

Hoivan tarpeen arvioinnissa Esperillä on käytössään järjestelmä, jonka avulla voidaan arvioida asukkaan hoivan tarve.

Lisäksi Esperi on neuvotellut kuntien kanssa siitä hoitajamitoituksesta, mikä asukkaiden hyvään hoivaan tarvitaan.

Attendo yhä valtakunnallisessa valvonnassa

Valvira antoi samantapaisen valtakunnallisen valvontapäätöksen myös hoivayhtiö Attendolle tämän vuoden helmikuussa.

Valvira vaati hoivayhtiö Attendon vanhustenhuollon yksiköitä korjaamaan havaitut puutteet ja epäkohdat heinäkuuhun mennessä.

Valvira antoi määräyksen Attendolle, Attendo Mi-Hoivalle ja muille Attendon alaisille osakeyhtiöille.

Kohu vanhustenhuollon ongelmista sai alkunsa vuoden 2019 tammikuussa, kun Valvira keskeytti Esperi Caren pyörittämän Ulrika-hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla.

Päätöksen taustalla oli huoli asukkaiden välittömästä turvallisuudesta. Valviran mukaan yksikössä oli akuutti kriisitilanne.

Vakavia puutteita paljastui sittemmin myös muissa yhtiön yksiköissä sekä muidenkin hoivayhtiöiden ylläpitämissä hoivakodeissa.

Päivitetty kauttaaltaan 13.10.2020 klo 12.20.

Lue myös:

    Uusimmat