Valtteri Bottas oli tarjota nöyryytyksen Mercedekselle – harmitteli Viaplaylle: "Niillä oli vielä pelivaraa"

Tulosruutu: Valtteri Bottas ylsi kauden parhaimpaan sijoitukseensa Imolassa.

Viiden Mercedes-vuoden jälkeen Alfa Romeolle siirtynyt Valtteri Bottas kävi Imolan F1-kisassa tasaväkisin taistelun entistä työnantajaansa vastaan, mutta huono varikkokäynti maksoi lopulta ratkaisevan verran lopputuloksissa.

Bottas joutui aloittamaan Mercedeksen George Russellin takaa-ajamisen uudelleen kymmenen sekunnin päästä, kun Alfa Romeolla oli varikkokäynnillä vaikeuksia saada hänen oikean puolen etupyöräänsä paikoilleen.

Loppua kohti Bottas kuitenkin kuroi etumatkan kiinni. Russell pystyi kuitenkin puolustautumaan ja toi Mercedeksen maaliin nelosena ennen viidenneksi sijoittunutta suomalaista.

Bottaksella olisi siis ollut kaikki edellytykset lyödä entinen työnantajansa loppukirissä, mutta varikkokäynti maksoi liikaa. Siitä hän ei kuitenkaan tiimiään sättinyt.

– Pitstop oli vähän hidas. Siinä meni vähän aikaa hukkaan. Muuten olisi ehkä vähän parempaan mahkut olleet, mutta vauhtia löytyi tänään. Pystyi ihan täysillä painaa alusta loppuun saakka, Bottas kommentoi Viaplaylle.

Lopun taistelun Bottas tiesi kuitenkin vaikeaksi. Russellin renkaat olivat paremmassa iskussa, ja tämä pystyi joka kerta puolustautumaan tehokkaasti ohitusyrityksiä vastaan.

– Ei oikein ikinä päässyt ihan tarpeeksi iskuetäisyydelle. En päässyt viimeisessä mutkassa puolen sekunnin sisään, mikä on yleensä semmoinen, mistä pitäisi pystyä ohittamaan. Varmaan alkoivat renkaat just siinä kohdassa loppua, ja (auto) alkoi vähän luistelemaan enemmän, Bottas arveli.

– Ehkä niillä oli vielä vähän pelivaraa kiristää vauhdissa lopussa. Minulla ei ollut. Tuli aika lailla koko kisa vedettyä ihan täysillä.

Voimasuhteet ovat silti joka tapauksessa menneet täysin sekaisin. Vuosia sarjaa hallinnut Mercedes on pudonnut taistelemaan samoista sijoista vahvistuneen Alfa Romeon kanssa. Kuljettajien MM-pisteissä Bottas on nyt vain kaksi pinnaa perässä viime vuoden tallikaveriaan Lewis Hamiltonia, joka jätettiin Imolassa tylysti sijalle 14.

Lue myös:

    Uusimmat