Valtteri Bottas kehuu päässeensä MM-rallikuskin tasolle vauhdissa – Mercedekseltä ei kyselty erillistä lupaa kesän rallitesteihin

Heinäkuussa kahden F1-kisan välissä myös Toyotan rallitestiin ehtinyt Valtteri Bottas onnistui ajopäivän edetessä yltämään vauhdissa jopa aiemmin samaa pätkää ajaneen rallikuski Kris Meeken tasolle.

Bottas ajoi Tommi Mäkisen johtamalle Toyotalle testipäivän Saksassa Silverstonen ja Hockenheimin kisaviikonloppujen välissä. Mercedeksellä F1-sarjaa kiertävälle suomalaiselle jäi päivästä positiivinen tunne.

– Luulen, että he olivat tyytyväisiä. Onnistuin päivän lopuksi olemaan samassa vauhdissa kuin Kris Meeke, joka oli ajanut joskus aiemmin samaa pätkää, Bottas kehaisi Crash.netin mukaan.

– Se oli aika rohkaisevaa ensimmäiseksi päiväksi soralla, F1-kuski jatkoi.

Kris Meeke on vaarassa pudota Toyotan ensi kauden kuljettajakaartista heikon alkukautensa takia. Päätyökseen MM-rallia ajavan britin tasolle yltäminen on silti kova suoritus vielä lajissa kokemattomalta Bottakselta.

Bottas debytoi rallitaipaleilla viime tammikuussa ajettuaan M-Sportin Ford Fiestalla Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa. Tällä viikolla Bottas ajoi Saksassa jälleen testin M-Sportille, tällä kertaa asfaltilla. Hän lipsahti muutaman kerran ulos radalta.

Bottas oli jo aiemmin hankkinut luvan rallikokeiluihin F1-tiimiltään Mercedekseltä, joten kesän piipahdukset onnistuivat ilman erillistä ilmoitusta.

– Tälle kyseiselle testille ei tarvittu lupaa, koska kysyin jo kauan aikaa sitten, että onko ok, jos ajan vähän testiä ja he sanoivat, että se oli, Bottas kommentoi heinäkuun Toyota-visiitistä.

Lue myös:

    Uusimmat