Valtteri Bottaksen auto joutui pitkään syynäykseen – FIA kitkee F1-huijauksia tiheällä kammalla

F1-kauden avauskisa ajettiin toissa viikonloppuna Bahrainissa. Siellä Mercedeksen suomalaiskuskin Valtteri Bottaksen autoa syynättiin muita pidempään. Taustalla on kansainvälisen autoliiton FIA:n uudistus, jossa joka viikonloppu yksi kilpailuun osallistunut ajoneuvo päätyy monimuotoisen tarkistuksen kohteeksi.

FIA:n normaaleissa, rutiinimaisissa tarkastuksissa ei ole mitään uutta. Kansainvälisen autoliiton valvontatoimikunta käy läpi eri autojen bensakulutukset, etusiipien joustavuuden ja tekniikan toimivuuden. Yleensä proseduuri kestää noin kaksi tuntia.

Tänä vuonna FIA:n tutkintajohtaja Jo Bauer ja hänen tiiminsä paiskivat normaalia pidempiä sunnuntaivuoroja. FIA kun haluaa tehdä erinäköisten porsaanreikien hyödyntämisen entistä mahdottomammaksi.

Kansainvälinen autoliitto FIA poimii arvontakorista yhden kilpailijan numeron, jonka auto otetaan normaalia tarkempaan testiin.

Bahrainissa syyniin päätyi kisan kolmanneksi ajaneen Mercedeksen Valtteri Bottaksen auto. FIA:n tekniset asiantuntijat kävivät läpi Bottaksen autoa yhteensä kolmen tunnin ajan. Tarkisteluun päätyivät muun muassa auton etu- ja takapään jousitukset, hydraliikkaratkaisut ja se, mitkä anturit on asennettu millekin osa-alueelle. Tämän lisäksi FIA syynäsi tarkasti Bottaksen auton moottorin ohjausyksikköä.

Tutkinta saatiin päätökseen paikallista aikaa kello 22.38. Piakkoin tämän jälkeen FIA vahvisti Bahrainin GP:n tulokset.

– Aiemmin meillä ei ole ollut viikonloppuna aikaa käydä autoja yksityiskohtaisesti läpi. Tulevaisuudessa haluamme kuitenkin poistaa entistä paremmin kaikki epäilyt pois autojen yltä. Tämä hyödyntää myös talleja, FIA:n tekninen johtaja Nikolas Tombazis selitti.

FIA valitsee autot arpomalla. Tätä kautta mikään talli ei voi vedota siihen, että sen auto on ollut jo aiemmin yksityiskohtaisen läpikäynnin kohteena.

– Teoriassa saman henkilön auto voi päätyä joka kerta erityistutkintaan. Toki siinä tapauksessa FIA voi puuttua ja valita toisen auton tilalle. Näin voi myös käydä, jos FIA:lla on jonkinlainen epäilys sääntöjen vastaisesta toiminnasta, Tombazis avaa.

FIA palkkasi kolme uutta toimihenkilöä entistä tarkempiin tarkistuksiin. Näistä kaksi on entisiä F1-mekaanikkoja, jotka pystyvät valvomaan tallien toimintaa, kun tarkistuksessa olevan auton osia puretaan erilleen.

– Kun FIA:n toimihenkilöt ovat suorittaneet muiden autojen rutiinitarkistukset, he liittyvät työryhmän mukaan. Täten prosessiin osallistuu viisi tai kuusi ihmistä, Tombazis selittää.

Lue myös:

    Uusimmat