Mercedeksen Valtteri Bottas sai enemmän kuin hyvän alun Qatarin GP:n viikonlopulle. Bottas oli iltapäivän toisten harjoitusten nopein kuljettaja. Sen lisäksi Mercedeksen auto oli heti iskussa. Qatarin uusi rata aiheutti kuitenkin pientä hämmennystä myös suomalaiskuskille.
Bottas kellotti toisten harjoitusten kärkiajan 1.23,148. Sen lisäksi hän oli erittäin lupaavassa lennossa pitkien vetojen puolella.
– Viikonloppu alkoi hyvin. Auton säädöt olivat kohdillaan, eikä niitä tarvinnut paljoa muuttaa. Pientä hienosäätöä vain. Tuo on hyvä tapa aloittaa viikonloppu, kun tulee uuteen paikkaan. Pystyy heti keskittymään itse tekemiseen. Tiimi on tehnyt hyvää työtä säätöjen kanssa. Nyt pitää vain yrittää löytää vauhtia lisää. Painetaan töitä myöhäiseen asti ja toivotaan, että saamme lauantaille hyvän auton ja siinä on hyvin vauhtia, Bottas mietti perjantain treenien jälkeen.
F1:n omissa laskelmissa Bottas on tällä hetkellä ennakkosuosikki aika-ajoon lähdettäessä.
– On vaikea vetää johtopäätöksiä, mutta tuntuma oli hyvä. Se lupaa hyvää viikonlopun jatkoa ajatellen, Bottas myönsi.
F1:t ajavat tänä viikonloppuna formuloille uudella radalla Qatarissa. Losailin syheröisen näyttämön metkut aiheuttivat hämmennystä myös Bottakselle.
– Täällä ratarajojen kanssa on vähän… jopa nopeilla aikakierroksilla oli pikkuisen epäselvää se, että mikä on sallittua ja mikä ei. Tuosta varmasti keskustellaan tämän päivän kuljettajien kokouksessa. Tuo kuuluu kuitenkin radan luonteeseen. En näe, että se niinkään mikään ongelma on, Bottas pohti.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää