Valtiolta tukea matkustajalaivoille, jotta tärkeä tavara liikkuisi edelleen

1:00:12
Katso uusimmat tiedot koronavirusepidemiasta MTV Uutiset livestä.

Valtio alkaa maksaa matkustajalaivoille tukea, jotta huoltovarmuuden kannalta tärkeät tavarat saadaan edelleen kuljetettua Suomeen. Lautoilla kulkee paljon elintarvikkeita, lääkkeitä ja muita kulutustavaroita.

Koronavirusepidemian torjuntatoimet ovat kuitenkin käytännössä lopettaneet laivoilla henkilöliikenteen, jonka tuotot ovat välttämättömiä toiminnan kannattavuudelle.

Tuet myöntää Huoltovarmuuskeskus, joka on varautunut käyttämään toimenpiteisiin 45 miljoonaa euroa.

Matkustaja-autolauttaliikenteessä matkustajien kuljettaminen on selkeästi pääbisnes.

– Pelkästään rekkojen kuljettaminen ei missään nimessä riitä kannattamaan sitä liikennöintiä. Jos halutaan, että lautat ajavat, siihen on pakko tulla mukaan, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema STT:lle.

Tuki on edellytys sille, että etenkin huoltovarmuuden kannalta tärkeät tavaravirrat kulkevat Suomesta Ruotsiin sekä Baltiaan ja Keski-Eurooppaan.

– Tämä on viritetty yhteishengessä varustamoiden kanssa. Heidän kannattaa pitää liikenne käynnissä, mutta tällä ei päästä voittoja käärimään, Lounema sanoo.

Tukijärjestely koskee viittä matkustaja-autolauttaa, jotka liikennöivät Turun ja Tukholman, Helsingin ja Tallinnan sekä Vaasan ja Uumajan välillä. Helsingin ja Tukholman väliä ei tällä hetkellä liikennöidä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.