Valtavan budjetin Estonia-sarjaa on kuvattu ympäri maailmaa – tältä näyttää kulisseissa!

Ensi vuonna ilmestyvä Estonia on suurin Suomessa koskaan tuotettu draamasarja.

Estonia-sarja on 8-osainen fiktiivinen ja visuaalisesti näyttävä kokonaisuus, jota on kuvattu 5 kuukautta ympäri Eurooppaa. Kuvaukset tulevat päätökseensä lokakuussa 2022. Esimerkiksi suomalaiseen Sorjonen-sarjaan verrattuna noin 15 miljoonan budjetti on 3–4-kertainen, joten Estonia on suurin koskaan Suomessa tuotettu draamasarja.

– Kyseessä on iso, kansainvälinen ja erittäin mielenkiintoinen hanke. Yksi isoimpia, missä olen ikinä ollut mukana. Sarjan tehosteita tehdään esimerkiksi Englannissa ja Kanadassa, sarjan vastaava tuottaja Matti Halonen kertoi MTV Uutisille.

Halonen vertaa näin ison projektin tekemisestä 5 pitkän elokuvan luomiseen.

– Joka kerta prosessi alkaa uudestaan, kun siirrymme toiseen maahan. Pienempi ydinryhmä matkustaa ympäriinsä ja siihen liittyy mukaan paikallisia. Yhteensä meitä voi olla noin 100. Totta kai se tuo haasteita. Oikeastaan elokuvan ja tv-sarjan tekeminen ei ole kuin haasteiden purkamista. Kaikki on kuitenkin mennyt meillä aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti, Halonen kertoi.

Ainutta muutoksentuojaa Halonen kuvailee ”rakkaaksi naapuriksemme” viitaten Venäjään.

– Hyökkäys Ukrainaan on toki vaikuttanut myös meihin. Inflaatio on noussut aivan poskettomasti monessa maassa, missä olemme olleet. Esimerkiksi Turkissa teimme kaikki tuotantosuunnitelmat juuri ennen kuin sota alkoi. Inflaatio on siellä tällä hetkellä 83 prosenttia, mikä on vaikuttanut todella merkittävästi, Halonen kertoi.

Estonia-alus upposi Itämerellä syyskuussa 1994, ja tragedia on edelleen ihmisten mielissä. Sarja keskittyy suurilta osin kuvaamaan onnettomuuden tutkintaa, mutta siinä nähdään myös onnettomuus ja pelastustoimia.

– Tässä käsitellään ihmisten surua ja sitä, miten eri maissa tätä asiaa käsiteltiin. Tämä prosessi on tuonut paljon uusia näkökulmia myös itselle, Halonen kertoi.

Pääkäsikirjoittaja Miikko Oikkosen mielestä sarjaa oli haastava käsikirjoittaa, koska se perustuu voimakkaasti edelleen sensitiivisiin, oikeisiin tapahtumiin ja tarinoihin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa Oikkonen halusi välttää kahta asiaa.

– Toinen oli, että sarja kertoisi pelkästään katastrofista. Tekijänä tahdoin, että sarja pystyisi kertomaan jotakin laajemmin. Toinen asia, joka myös tuntui vältettävältä, oli salaliittoteoriat, varsinkin tänä maailman aikana. Täytyi pystyä kertomaan tarina ilman sellaisia seikkoja, jotka eivät ole todistettavissa, Oikkonen kertoi.

Fiktiivisen sarjan tekemisessä Oikkosen mielenkiinnon kohteet olivat asioissa, joita ei ole pystytty dokumentoimaan.

– Sarjassa on oikeita tapahtumia ja syy-seuraus-suhteita, mutta näin fiktion tekijänä kiinnostaa se, mitä tapahtui siinä välillä, Oikkonen kertoi.

Rooleissa nähdään näyttelijöitä Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Saksasta. Suomalaisista näyttelijöistä sarjassa ovat mukana muun muassa Jussi NikkiläPelle HeikkiläPertti Sveholm ja Hannes Suominen.

Katso jutun alussa olevalta videolta, missä kaikkialla Estonia-sarjaa on kuvattu ja minkälaisen tunnereaktion kuvaukset ovat aiheuttaneet ohjaaja Måns Månssonissa.

Estonia-sarja on C more -alkuperäissarja ja julkaistaan vuonna 2023.

Lue myös:

    Uusimmat