Vältä lihominen – älä tee näitä virheitä jouluna
Joulukuussa on helppo sortua herkuttelemaan, mutta se voi helposti näkyä myös vyötäröllä. Jos siis haluat mahtua uudenvuoden mekkoosi, vältä yleisiä joulun ajan virheitä.
On taas se aika vuodesta, kun ylimääräisiä kaloreita on tarjolla joka paikassa. Pikkujoulut, perhejuhlat, työpaikan illanvietot ja lauantai-illat kavereiden kesken houkuttelevat syömään ja juomaan.
Vaikka pyrkisitkin syömään terveellisesti joulun tienoilla, saatat silti sortua neljään yleiseen virheeseen, joiden vuoksi saatat ollakin vuodenvaihteeseen mennessä kilon tai kaksi painavampi. Vältä siis seuraavat joulumokat!
Jätät aterioita väliin säästääksesi kaloreita myöhemmäksi
Uskot ehkä, että on järkevää olla syömättä aamupäivällä, jotta illalla voi mässäillä, mutta se on virhe. Jos et ole syönyt koko päivänä, ahmit taatusti liikaa, kun pääset illallispöytään.
Syö mieluummin normaalisti, mutta tee pieniä kalorimäärää pienentäviä muutoksia päivän mittaan. Jätä esimerkiksi juusto pois aamiaisleivästäsi ja kastike pois lounassalaatista. Näin "säästät" kaloreita illalle näännyttämättä itseäsi.
Et laske "terveellisiä" kaloreita
Etkö laske kaloreita, jos valitset vihannekset ja dipin pekonirullien sijaan? Toki vihannekset ja dippi ja muut terveelliset alkupalat, kuten hummus, voileipäkeksit ja pähkinät, ovat vähäkalorisia vaihtoehtoja, mutta niistäkin tulee kyllä kaloreita – etenkin, jos syöt niitä pitkin iltaa.
Jotta et tulisi syöneeksi liikaa, ota ruokaa pienelle lautaselle sen sijaan, että napsisit pöydästä hiljalleen herkkuja. Kun näet kerralla, paljonko olet syönyt, pidät kalorimäärän helpommin kurissa.
Innostut liikaa drinkeistä
Drinkki tai kaksi pikkujouluissa on hyvä keino rentoutua ja pitää hauskaa. On kuitenkin liiankin helppo intoutua juhlatunnelmaan, jos on juonut jo muutaman lasin terästettyä glögiä. Sen lisäksi, että saat kalorit nestemäisessä muodossa, sinun on vaikeampi kontrolloida syödyn ruoan määrää.
Jos olo tuntuu juhlissa oudolta ilman kädessä olevaa lasia, kaada lasiin välillä vettä ja loraus sitruunamehua.
Uskot voivasi treenata kalorit pois
Säännöllinen liikunta on hyvä keino huolehtia ylimääräisistä kaloreista joulun tienoilla, mutta sillä ei voi korvata kaikkia ruokamokia. Yhdessä palassa pekaanipiirasta voi olla melkein 500 kilokaloria, joten jos haluat kuluttaa sen treenillä, saat juosta juoksumatolla liki tunnin! Kun lasket mukaan kaiken muunkin juhlakauden herkuttelun, huomaat, ettei aikasi riitä millään kuntosalilla roikkumiseen moisia määriä.
Kun pysyt aktiivisena, pidät suurimman osan joulun kaloreista kurissa, mutta älä luota siihen, että kaikki kilot pysyvät poissa.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Health
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää