Valmentaja kuoli 35-vuotiaana Riossa – tuore olympiavoittaja itki ja haki sanojaan: "Hän antaa edelleen ohjeita minulle"

Ricarda Funk voitti Saksalle maan ensimmäisen Tokion kisojen olympiakullan oltuaan ykkönen naisten koskimelonnan kajakkiyksikössä. Saksalaisen tunteet nousivat pintaan, kun hän muisteli voittonsa jälkeen edesmennyttä entistä valmentajaansa.

Funk oli voittanut urallaan aiemmin maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa ja kolme Euroopan mestaruutta, joista kaksi henkilökohtaisista kilpailuista. Tiistaina saavuttamaansa olympialaisten ykkössijaa hän ei ollut käsittää.

– En voi uskoa tätä, en vain voi uskoa, Funk sanoi saksalaislehti Bildin mukaan kyyneleet silmissään.

– Tämä on fantastista, mahtavaa. En ollut koskaan osannut unelmoida tästä. Tämä on järjetöntä.

"Hän oli aina mukanamme"

Puheeksi tuli myös Funkin edesmennyt pitkäaikainen valmentaja Stefan Henze. Saksalainen menehtyi 35 vuoden iässä Rio de Janeiron olympiakisojen aikana 2016 tapahtuneen auto-onnettomuuden seurauksena.

Henze oli kohtalokkaan onnettomuuden aikana taksin kyydissä ja sai aivovamman. Henze leikattiin, mutta hän kuoli vammoihinsa sairaalassa.

Funk ei ollut mukana Riossa, vaan seurasi tapahtumia tuolloin etäältä. Hän purskahti kyyneliin Henzestä kysyttäessä eikä pystynyt Bildin mukaan vastaamaan pitkään aikaan. 

– Hänellä on paikka syvällä sydämessäni. Hän oli aina mukanamme, jokaisessa harjoituksessa, jokaisessa kilpailussa. Ja hän antaa edelleen ohjeita minulle, olympiavoittaja sanoi tunteikkaasti.

"Ei koskaan enää"

29-vuotias Funk ehti olla huolissaan, järjestettäisiinkö vuodella siirtyneitä Tokion olympialaisia ollenkaan. Hän korosti, ettei ollut valmistautunut kisoihin urheilijana vain viittä vuotta, vaan koko elämänsä.

Oli tosin lähellä, että Funk olisi kulkenut aivan toisenlaista polkua.

– Ajattelin ensin, että tämä on pojille. Halusin harrastaa tyypillistä tyttöjen lajia, kuten ratsastusta tai tanssia. 

Ensimmäisessä koskimelontakilpailussaan Funk jäi viimeiseksi.

– Sanoin sen jälkeen itselleni: ei koskaan enää.

Toisin kävi.

Lue myös:

    Uusimmat