Valko-Venäjällä hajotettu suuri mielenosoitus – protestoijat aikoivat marssia Stalinin aikaiselle teloituspaikalle

Valko-Venäjällä poliisi on ottanut kiinni mielenosoittajia ja ampunut varoituslaukauksia, kun jälleen noin 10 000 ihmistä kokoontui kaduille vastustamaan presidentinvaalit vilpillisesti voittanutta Aljaksandr Lukashenkaa.

Kymmeniätuhansia mielenosoittajia on ollut liikkeellä joka sunnuntai jo lähes kolmen kuukauden ajan sen jälkeen, kun Lukashenka julistautui vaalien voittajaksi.

Tällä kertaa mielenosoittajat aikoivat marssia pääkaupunki Minskin keskustasta Stalinin aikaiselle teloituspaikalle kaupungin ulkopuolelle. Poliisi kuitenkin hajotti mielenosoituksen.

Paikalla ollut uutistoimisto AFP:n toimittaja on kertonut kuulleensa kovia pamauksia ja laukauksia, ja silminnäkijöiden mukaan poliisi on ampunut ilmaan yrittäessään estää mielensoittajien etenemistä. AFP:n toimittaja näki poliisin jahtaavan ihmisiä lähellä paikkaa, jossa Stalinin aikaan tapettiin tuhansia ihmisiä.

Sisäministeriön edustaja on kertonut AFP:lle, että useita ihmisiä on otettu kiinni. Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan kiinni otettuja on noin 70.

Valko-Venäjän tilanne on jumiutunut, kun Venäjän hallinnon tukema Lukashenka on kieltäytynyt jättämästä paikkaansa eikä oppositio ole onnistunut painostamaan Lukashenkaa pois. Tällä viikolla Lukashenka nimitti uuden sisäministerin ja Minskin poliisijohtajan.

Oppositiota elokuun vaaleissa edustanut ja vaalien jälkeen Liettuaan paennut Svjatlana Tsihanouskaja vetosi tukijoihinsa, että nämä olisivat viime maanantaina aloittaneet yleislakon. Lakon vaikutukset näyttävät kuitenkin olevan vähäisiä, ja viranomaisten mukaan maan talous pyörii kuitenkin normaalisti.

Valko-Venäjä on sulkenut rajansa Puolaan, Latviaan ja Liettuaan sekä Ukrainaan, mitä maa perustelee koronaviruspandemialla. Sunnuntaista alkaen viranomaiset ovat myös kieltäneet ulkomaalaisten saapumisen Valko-Venäjälle maalla sijaitsevista rajanylityspaikoista.

Lue myös:

    Uusimmat