Valkeakosken kaksoismurhasta epäiltyjen vaikenemisen muuri säröilee – "Jonkun verran vielä hämärän peitossa"

Poliisi tutkii Valkeakosken kuolemia kahtena murhana 0:32
Henkirikos tuli poliisin tietoon, kun viranomaisille ilmoitettiin asunnossa tapahtuneesta palosta.

Poliisin selvitystyö niin sanotussa Valkeakosken kaksoismurhassa edistyy, poliisista kerrotaan.

Teosta on vangittuna kaksi miestä, ja näitä epäillään asiaan liittyen murhasta. Tutkinnan alkuvaiheessa miehet ovat pysyneet varsin vaitonaisina, mutta tilanne on poliisin mukaan kehittynyt.

– Meillä on kertomuksia pikkuhiljaa tullut paperille. asia etenee hissun kissun, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen kuvailee.

Osallisten suhteita ja teon motiiveja selvitetään

Poliisilla on kuitenkin yhä paljon tekemistä. Keskiössä on selvittää henkirikosta ja sitä edeltäviä tapahtumia. Sen tiimoilta poliisi tuleekin yhä puhuttamaan paljon ihmisiä ja odottelemaan teknisen tutkinnan tuloksia lisäkuulusteluiden tueksi.

Poliisilla on kertomansa mukaan jonkinlainen käsitys siitä, mikä oli uhrien ja epäiltyjen välinen suhde, mutta kertoo, että mitään varmaa asiassa ei kuitenkaan vielä ole. Asiaa selvitetään ”kissojen ja koirien kanssa”, kuten myös teon motiiveja.

– Jonkun verran on vielä hämärän peitossa. Meillä on oma käsitys siitä, mikä on voinut olla taustalla, mutta pitää vielä saada näyttöä, Kinnunen kuvailee.

Kaksi epäiltyä, kaksi kuollutta

Poliisi kertoi aiemmin selvittävänsä, liittyy tekoon raakuuden ja julmuuden lisäksi myös suunnitelmallisuutta. Nyt poliisi kertoo, että asiaan ei voida ottaa kantaa, vaikka pieniä viitteitä suunnitelmallisuudesta onkin tullut ilmi.

– Pitää saada lisää lihaa luiden ympärille.

Miesten epäillään murhanneen kaksi miestä Valkeakoskella sijaitsevassa asunnossa ja sytyttäneen asunnossa tämän jälkeen tulipalon. Miesten epäillään tämän jälkeen anastaneen ajoneuvon, poistuneen sillä paikalta ja sytyttäneen senkin tuleen. Auto löydettiin poltettuna Akaasta, mistä myös miehet tavoitettiin.

Juttua korjattu 19.2. kello 8.54: Juttuun korjattu tutkinnanjohtajan sukunimi.

Lue myös:

    Uusimmat