Välimerestä pelastettiin viime viikolla 10 000 ihmistä – "Kadotin lapseni jonnekin merelle"

Viime viikolla kuoleman mereksikin kutsutusta Välimerestä pelastettiin hukkumasta yli 10 000 pakolaista muutamassa päivässä.  

Kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM:n mukaan alkuvuonna merelle on hukkunut ainakin 1375 siirtolaista ja kadonnut 100 ihmistä eli kuoleman meri on vienyt syvyyksiin kaikkiaan 1475 ihmistä.

Italiaan on saapunut alkuvuonna eniten siirtolaisia eli yli 37 000. Viime viikolla Italiassa oli useita pelastusoperaatioita, joissa hukkui lukuisia ihmisiä.

Esimerkiksi keskiviikkona kaatuneessa libyalaisessa kalastusaluksessa oli 600 siirtolaista, josta Italian viranomaiset onnistuivat pelastamaan 540. Silminnäkijöiden mukaan kadonneita on peräti 100, sillä laivassa oli ilmoitettua enemmän ihmisiä.

Toinen puinen vene oli kaatunut Sisilian edustalla. EU:n operaatio Sofia onnistui pelastamaan 77 ihmistä, mutta ainakin 30 jäi kadoksiin.

IOM:n johtaja Feredico Sodan mukaan kaikkien pelastaminen ei ole mahdollista, vaikka pelastajat päivystävät jatkuvasti Välimerellä.

– Tuhannet ihmiset ovat valmiita riskeeraamaan henkensä ja on erittäin vaikea pelastaa jokaista merihätään joutunutta. Yksistään tänä vuonna 1470 on kuollut tai kadonnut merellä. Tämä luku olisi huomattavasti suurempi ilman jatkuvaa partioimista Sisilian kanavassa, toteaa Soda.

IOM: Kuinka monen lapsen pitää vielä lähteä kalastamaan?

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM kerää tietoja kadonneista siirtolaisista.

Neljän lapsensa kanssa Välimeren ylittänyt isä kertoi hengenvaarallisesta merimatkasta Syyriasta Kreikkaan IOM:lle viime syksynä näin:

– Lapseni itki ja sanoi, ettei hän halua istua veneessä. Häntä pelotti. Rauhoittelimme pelkäävää lasta sanoen, ei mitään hätää. Me vain leikimme näillä veneillä. Menemme kohta paikkaan, jossa on paljon pikku kaloja.

Lapsensa merelle kadottanut toinen isä kertoo halunneensa vai turvallisen paikan perheelleen.

– Kadotin lapseni jonnekin merelle, suree Kreikkaan ilman lastaan saapunut isä. 

Lue myös:

    Uusimmat