Vakava turvallisuusuhka Kanadan pääministerin vaalitilaisuudessa – Justin Trudeaulla luotiliivi ja aseistautuneet henkivartijat

Kanadan pääministeri ja liberaalipuolueen johtaja Justin Trudeau saapui viikonloppuna vaalitilaisuuteensa puolitoista tuntia myöhässä. Huomiota herätti myös suuri määrä henkivartijoita sekä luotiliivi, jonka Trudeau oli pukenut paitansa alle.

Kanadalaismediat kertovat, että syynä oli pääministeriin kohdistunut turvallisuusuhka. Poliisi tai liberaalipuolue eivät kuitenkaan ole valottaneet yksityiskohtia siitä, minkälainen turvallisuusuhka oli kyseessä.

Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n mukaan Trudeaun henkivartijoilla oli repuissaan aseistusta. Yhdellä heistä oli mukanaan rynnäkkökilpi.

Pääministerin vaimon Sophie Gregoire-Trudeaun piti mediatietojen mukaan osallistua myös Mississaugassa Ontariossa järjestettyyn tilaisuuteen, mutta hän jättäytyi siitä pois.

Vaalikampanjassa tiukka tilanne

Pääministeri Trudeau on kertonut, ettei turvallisuusuhasta huolimatta aio keskeyttää kampanjaansa. Hänen mukaansa päätös puhua lauantain tilaisuudessa tehtiin yhdessä liittovaltion poliisin kanssa.

– Eniten olin huolissani perheeni ja salissa olleiden kanadalaisten turvallisuudesta, Trudeau kommentoi seuraavana päivänä.

– Tämä ei muuta sitä, miten kampanjoin.

Vaalitaistoa käydään tiukassa tilanteessa, sillä Trudeaun liberaalit ovat olleet kannatusmittauksissa käytännössä tasalukemissa konservatiivipuolueen kanssa. Trudeau on syyttänyt konservatiiveja kansan kahtiajakamisesta repivillä vaalipuheilla.

Konservatiivien puheenjohtajan Andrew Scheerin mukaan on masentavaa, että Trudeau joutui turvautumaan luotiliiviin.

– Poliittisten johtajien väkivaltaisella uhkailulla ei ole sijaa demokratiassamme, Scheer kommentoi.

Kanadan parlamenttivaalit pidetään viikon päästä.

Lähteet: CBC, BBC, Reuters

Lue myös:

    Uusimmat