Väitöstutkija Suomen mielenterveyspolitiikasta: "Hyödyttömille yhteiskunnan jäsenille riittää vähemmän hyvä elämä kuin terveille ja hyödyllisille yhteiskunnan jäsenille"

Suomessa ei käydä keskustelua ihmisarvosta ja ihmiskäsityksestä, kertoo mielenterveyspolitiikasta väitellyt Karoliina Ahonen Helsingin yliopistosta. Lisäksi Ahonen kertoo päättäjien ja alan toimijoiden huomion olevan keskittynyt liialti oireiden hallintaan aiheuttajien sijasta.

Töistä jäädään pois useimmin mielenterveyssyistä – Kelan tutkimuspäällikkö kertoo, mitä lukujen takana piilee. Katso video!

5:33

"Hyödyttömille yhteiskunnan jäsenille riittää vähemmän hyvä elämä kuin terveille ja hyödyllisille yhteiskunnan jäsenille."

Tähän Ahonen päätyi tutkittuaan suomalaisen mielenterveyspolitiikan muotoutumista mielisairaaloiden lakkauttamisen jälkeen. 

– Selvitin, miten mielenterveyspolitiikassa on pyritty huomioimaan vakavasti sairaiden ihmisoikeuksien turvaaminen. Aineistona oli julkisen vallan tuottamat politiikkadokumentit, joiden tavoitteita, keinoja sekä niissä käytettyjä käsitteitä selvitin sekä näiden taustalla vaikuttavia ideologioita ja paradigmoja, Ahonen kertoo.

"Paras versio itsestä"

Työssä ilmeni, että heti sairaaloiden lakkauttamisen jälkeen vakavasti sairaiden ihmisoikeuksia pyrittiin vahvistamaan, mutta myöhemmin tällaisia tavoitteita ei enää asetettu, vaan huomio suuntautui vakavasti sairaiden yhteiskunnallisen aseman kohentamisen sijaan koko väestön hyvinvoinnin ja terveyden hallintaan.

– Tämä näkyi muun muassa dokumenttien terveyttä edistävinä ja sairauksia ennaltaehkäisevän mielenterveystyön painotuksina. 

– 2000-luvulla hallitusohjelmissa ja sosiaali- ja terveyden alan toimintaohjelmissa vahvistui myös voimakasta hyvän elämän ja hyvän ihmisen normittamista, joka on lisännyt paineita tulla "parhaaksi versioksi itsestä" sekä ihmisten keskittymistä omaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

"Keskitytään oireiden hallintaan niiden aiheuttajien sijaan"

Tämä puolestaan on Ahosen mukaan vaikuttanut siten, että mielenterveysongelmia pyritään aina ratkaisemaan vain ja ainoastaan ihmistä itseään valmentamalla, kuntouttamalla, hoitamalla tai voimauttamalla sen sijaan, että pyrittäisiin löytämään ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin, jotka mielen pahoinvointia aiheuttavat.

– Keskitytään siis oireiden hallintaan niiden aiheuttajien sijaan. Tämä kaikki on myös suunnannut huomiota pois jo valmiiksi sairaiden hyvän elämän ehdoista. Onnellisuuden ja oman vastuun korostaminen ovat jopa korostaneet sairastumiseen liittyviä häpeän ja epäonnistumisen tunteita.

Mitkä tässä nykyjärjestelmässä ovat ne haavoittuvimmat ryhmät? 

– Yhteiskunnan palvelu- ja tulonsiirtojärjestelmästä riippuvaiset ihmiset eli eri tavoin avuttomiksi osoitetut kansalaiset, kuten vanhukset, lapset, vammaiset, vakavasti sairaat, maahanmuuttajat  sekä täysin kaiken aktiivisen tuen ja avun ulkopuolella olevat kuten asunnottomat ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat.

"Myös sairastuneiden kansalaisten pitäisi voida tuntea olevansa osa yhteiskuntaa"

Ahosen tutkimista asiakirjoista on myös nähtävissä, että mielenterveystyön kehittäminen on keskittynyt sairauksia ennaltaehkäisevän ja terveyttä edistävän työn lisäksi palvelujärjestelmän kehittämiseen.

– Sosiaali- ja terveyspalveluiden on uskottu olevan aina ratkaisu mielenterveyteen liittyvissä ongelmissa sen sijaan, että olisi pyritty ratkaisemaan esimerkiksi työelämään, opiskeluun ja sosiaaliseen elämään liittyviä haasteita ja rakentamaan yhteiskuntaa sellaiseksi, että myös sairastuneet kansalaiset voisivat tuntea olevansa osa sitä samalla tavalla kuin muutkin ovat.

"Palvelut ovat lähes aina riittämättömiä"

Palvelujärjestelmää Ahosen mukaan on kehitetty puolestaan taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta, joka on johtanut siihen, että palvelut ovat kevyitä, lyhyitä ja henkilöstön resurssit vähäisiä.

– Lisäksi palveluita on kehitetty erilaisten määräaikaisten hankerahoitusten avulla eri tavoilla eri puolella Suomea, joka puolestaan on johtanut siihen, että palvelut ovat lähes aina riittämättömiä sekä lisäksi hyvin erilaisia eri puolella Suomea, jolloin palveluiden saamista eivät määrittelekään ihmisen tarve apuun, vaan se, että missä kunnassa avun tarvitsija sattuu asumaan ja minkälaisia resursseja kunnalla sattuu olemaan.

"Yhteiskunnassamme on tilaa vain aktiivisille, toimintakykyisille ja hyvinvoiville kansalaisille"

Ahonen kertoo, että nykyinen palvelujärjestelmä edellyttää ihmiseltä vahvaa toimintakykyä ja aktiivisuutta, sekä tietoa ja taitoa, jotka kaikki ovat usein vakavasti sairaalla joko vähentyneet tai puuttuu kokonaan.

– Tällöin nykyisenkaltainen palvelujärjestelmä ei vastaa vakavasti sairaiden avun tarpeeseen vaan kohtuullisen terveiden ja toimintakykyisten ihmisten tarpeisiin. Siitä, että yhteiskunnassamme harjoitettua politiikkaa ohjaavat voimakkaasti erilaiset arvot eli käsitykset hyvästä sekä normit eli ajatukset siitä, miten nuo hyväkäsitykset näkyvät toiminnassa. Nämä arvot ja normit ohjaavat sitä, että millaista yhteiskuntaa rakennamme ja kehitämme.

– Esimerkiksi oman tutkimukseni tulosten valossa vaikuttaa siltä, että yhteiskunnassamme on tosiasiallisesti tilaa vain aktiivisille, toimintakykyisille ja hyvinvoiville kansalaisille ja että yhteiskunnan toiminta on rakennettu tukemaan tällaisten tavoitteiden saavuttamista.

– Sen sijaan vakavasti sairaat, joita on haasteellista saada toimintakykyisiksi ja työtä tekeviksi aktiivisiksi kansalaisiksi ei näytä herättävän yhteiskunnan kiinnostusta, vaan heidän elämän laatunsa tai ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen ei ole ollut julkisen vallan intresseissä. Ihmisarvo on siis sidottu siihen, onko ihmisestä hyötyä osana yhteiskuntaamme. Hyödyttömille yhteiskunnan jäsenille riittää vähemmän hyvä elämä, kuin terveille ja hyödyllisille yhteiskunnan jäsenille.

"Meiltä puuttuu kokonaan keskustelu ihmisarvosta ja ihmiskäsityksestä"

Ahonen kehottaa päättäjiä kiinnittämään vahvemmin huomiota siihen, minkälaisiin arvo- ja normikäsityksiin Suomessa harjoitettu mielenterveyspolitiikka perustuu.

– Meiltä puuttuu kokonaan keskustelu esimerkiksi ihmisarvosta ja ihmiskäsityksestä. Tällaisia isoja käsitteitä ei avata missään asiakirjassa, jolloin tavoitteet ja keinot tulevat hyvin tulkinnanvaraisiksi ja järkevä ja tehokas mielenterveyspolitiikan ohjaaminen mahdottomaksi.

Kohti "todellista ennaltaehkäisevää työtä"

Ahonen esittää, että päättäjien pitäisi valita selkeästi konkreettisia tavoitteita ja selkeitä keinoja niiden tavoittamiseksi.

– Kaiken päätöksenteon tulisi pohjautua perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen, jolloin kaikesta politiikasta voi tulla sellaista, joka mahdollistaa ihmisarvoisen elämän kaikille. Lisäksi tulisi suunnata vahvemmin huomiota siihen, että minkälaiset hyvän elämän edellytykset ovat nyt mahdollisia yhteiskunnassamme ja tutkia yhteiskunnan rakenteita, jotka määrittävät ihmisen elämää sen sijaan, että kaikki toimenpiteet suunnataan yksilöiden "parantamiseen" ja "hoitamiseen".

– Se olisi todellista ennaltaehkäisevää työtä, päättää Ahonen.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja