Väistykää norppa- ja sääksilivet: Tässä tulee kalakamera!

Ympäristöjärjestö WWF on avannut Luontolivessä kalakameran, jonka lähetyksessä pääsee seuraamaan uhanalaisten järvitaimenten elämää. Kamera on asennettu Äänekoskella sijaitsevaan kirkasvetiseen Mämmenkoskeen.

Taimenen kutu alkaa tässä kuussa vesien viiletessä. Lähetyksessä on taimenien lisäksi mahdollista nähdä myös muun muassa ahvenia, haukia, mateita, kirjolohia, siikoja ja särkiä. Myös lintujen, rapujen ja jopa saukon näkeminen on WWF:n mukaan mahdollista.

Kalakameran lähetys jatkuu tämän kuun loppuun WWF:n sivuilla

WWF kunnosti Mämmenkosken kesällä 2020 yhdessä Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin, Mämmen osakaskunnan ja Pohjois-Savon ely-keskuksen kanssa. Ennen kunnostusta Mämmenkoski oli ollut padottuna 1900-luvun alusta lähtien.

Kunnostuksen yhteydessä avattiin kaksi taimenien nousun esteenä ollutta patoa. Lisäksi kosken pohja kunnostettiin ja uomaan rakennettiin taimenelle sopivia kutu- ja elinalueita.

Lue myös:

    Uusimmat