Vain puolet miehistä pitää tätä pettämisenä? Naiset tyystin eri mieltä

Yllättävän kyselytuloksen mukaan vain puolet miehistä pitää jonkun toisen suutelemista pettämisenä.

BBC Radio 5 Liven kyselyssä yli 2000 aikuiselta tiedusteltiin mielipiteitä heidän seksuaalisista mieltymyksistään. Tutkimustuloksia voi kutsua yllättäviksi: jopa 49 prosenttia kyselyyn vastanneista brittimiehistä kertoi, ettei pitänyt jonkun toisen suutelemista pettämisenä.

Puolet miehistä ei pitänyt myöskään nettiseksiä kolmannen osapuolen kanssa parisuhteen rajojen rikkomisena.

Perhe- ja parisuhdeterapetuti Fran Walfish uskoo, että miehet kieltäytyvät tunnustamasta tosiasioita.

– Mies tuntee aavistuksen syyllisyyttä asiasta, jonka hän tietää olevan sopimatonta käytöstä, eikä hän voi sietää tai kestää tuota syyllisyydentunnetta, joten hän järkeilee sen väittämällä itselleen, ettei se ole pettämistä, arvelee Walfish New York Postille.

VIDEO: Miksi uskottomuuteen sorrutaan, vaikka parisuhteessa olisi kaikki hyvin? Artikkeli jatkuu videon alla.

Mikä on pettämistä asiantuntijan mielestä?

Miesten lukemat poikkesivat merkittävästi naisten vastaavista. Naisista yli 70 prosenttia piti sekä suutelemista että nettiseksiä pettämisenä.

40 prosenttia kaikista vastaajista piti puolestaan deittisivuston selailua luottamuksen rikkomisena, kun yhdeksän kymmenestä piti seksiä toisen kanssa pettämisenä.

Walfishin mukaan kaikki edellä mainitut asiat ovat kuitenkin merkkejä uskottomuudesta.

– Pettäminen on parisuhteen ulkopuolelle menemistä minkä tahansa tyydytyksen perässä, olipa se henkistä, fyysistä tai seksuaalista... jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa on seksuaalista kemiaa, asiantuntija muotoilee.

Walfishin mukaan se, että leikittelee ajatuksella ja on henkisesti parisuhteen ulkopuolella käyttäen energiaansa jonkun toisen ajatteluun, on suora reitti uskottomuuteen.

Kerran pettäjä, aina pettäjä?

Asiantuntija uskoo kuitenkin, että kertahairahdukset voi selvittää, jos uskoton osapuoli kantaa vastuun, osoittaa katumusta ja käyttää aikaa luottamuksen uudelleenrakentamiseksi. Jos kumppani on kuitenkin sarjapettäjä, toivoa ei juuri ole.

– Jos hän on tehnyt sen useammin kuin kerran useamman kuin yhden ihmisen kanssa, todennäköisyydet ovat sen puolella, että hän tekee sen uudelleenkin.

Lähteet: New York Post, BBC

Lue myös:

    Uusimmat