Vähäluminen talvi uhkaa saimaannorpan pesintää – jopa puolet kuuteista vaarassa kuolla ilman pesää

Saimaannorpan pesintä kärsii tänä keväänä lumen ja jään vähäisyydestä varsinkin Etelä-Saimaalla, kertoo WWF Suomi.

Saimaannorpat synnyttävät poikasensa eli kuutit lumikinoksiin kaivamiinsa pesiin helmi–maaliskuun vaihteessa. Ilman pesää syntyvistä kuuteista jopa puolet on vaarassa kuolla muun muassa petojen ja kylmyyden kynsissä.

Tilannetta on viime vuosina koetettu helpottaa kolaamalla jäälle apukinoksia kuutteja varten, mutta Etelä-Saimaalle ei ehdi sataa riittävästi lunta kolattavaksikaan ennen pesimärauha-ajan alkamista.

– Seuraavien kahden viikon aikana sää ei näytä kylmenevän merkittävästi. Valitettavasti näyttää siltä, että täällä eteläisellä Saimaalla talvi on menetetty, kertoo WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen tiedotteessa.

Marttinen kävi keskiviikkona kokeilemassa jään kestävyyttä Taipalsaaren edustalla sijaitsevalla Ilkonselällä, mutta jään paksuus oli vain kolme senttimetriä.

– Pari metriä uskalsin jäälle astella. Ei se pilkkimiestä olisi kestänyt. Kolaamaan ei ollut mitään asiaa, Marttinen sanoo.

Apukinoksia on saatu kolattua jonkin verran Keski-Saimaalla Savonlinnan seudulla, jossa saimaannorppia asuu eniten. Tilanne ei ole silti mairitteleva sielläkään.

Keinopesistä väliaikaisapua

Talvia lämmittävä ja lunta vähentävä ilmastonmuutos on yksi suurimmista uhista, joita saimaannorppaan kohdistuu. Metsähallitus ja Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat ovat siksi pyrkineet selvittämään, suostuisivatko norpat synnyttämään ihmisen tekemissä rakennelmissa. Vuonna 2018 uskoa uusiin mahdollisuuksiin lietsoi se, kun norppanaaras synnytti terveen kuutin ponttoneiden varassa kelluvaan ja pohjaan ankkuroituun keinopesään.

Tänä talvena Saimaalle on viety hieman alle kymmenen eri materiaaleista tehtyä keinopesää testattaviksi. Myös WWF on vienyt yhden keinopesän Etelä-Saimaalle.

– Keinopesistä voi olla konkreettista apua tulevaisuudessa, mutta ehdottomasti tärkeintä on hillitä ilmastonmuutosta, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat