Vaatejätin housuista kiusallisia mielleyhtymiä – pöksyjä pilkataan rajusti: "Tältä ahdistukseni kuvittelee minun näyttävän..."

Muotihousut ovat aiheuttaneet lähinnä pilkkaa ja hämmennystä.

Vaatejätti Asos herättää aika ajoin ihmetystä ja jopa suoranaista pilkkaa vaatevalikoimallaan. Esimerkiksi oudot "jalkavaljaat" sekä läpinäkyvä kuplamuovimekko ovat aiheuttaneet kummastusta. Uusin pilkan kohde on erikoisesti värjätty asu, josta moni on saanut varsin epämiellyttävät mielleyhtymät, kertoo muun muassa Metro.

Eri vaatemerkkejä myyvän Asosin Facebook-sivuilla useat kommentoijat ovat nimittäin verranneet housujen ruskeita tahroja vessavahinkoon tai kuukautisiin.

"Kun ajattelit vindaloon olevan hyvä idea"

Asos astui ansaan itse kehottamalla julkaisussaan kommentoijia miettimään tilanteita, joissa asua todennäköisemmin tulisi käyttäneeksi. Tämä aiheutti luonnollisesti ivailua ja humoristisia ehdotuksia kommenttiketjussa.

– Bileillan jälkeen, kun ajattelit vindaloon olevan hyvä idea kotimatkalla, ehdotti eräs.

– Sen jälkimainingeissa, kun tornipöllö on nokkinut silmäsi pois ja sinusta tulee näkövammainen, tölväisi toinen.

– Kun haluan näyttää siltä, että käytin vaatteitani tamponin sijaan, kuittasi kolmas.

"Haluatko näyttää, että olet kakkinut allesi? Osta Asosin ruskealla värjätyt housut", kannustaa myös housuista uutisoinut NZ Herald otsikossaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tältä ahdistukseni kuvittelee minun näyttävän..."

Monen Facebook-kommentoijan oli vaikea uskoa, että kukaan ostaisi kyseistä asua.

– Se näyttää jonkinlaiselta likaiselta protestilta, ihmetteli yksi kommentoija.

– Asos, aina tekemässä vaikeaksi muotiteollisuuden ottamisen vakavasti, moitti eräs.

– Tältä ahdistukseni kuvittelee minun näyttävän, kun käytän valkoisia housuja kuukautisten aikana, nauroi eräs.

– Minun olisi pitänyt käyttää näitä, kun kärsin salmonellasta Intiassa, pohti yksi kommentoijista.

Asu on manchesterilaisen Public Desire -merkin luomus.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: MetroNZ Herald

Lue myös:

    Uusimmat