Vaasan hallinto-oikeus kumosi Ähtärin pandatalon rahoituspäätöksen – perusteluna huoli kaupungin taloudesta

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Ähtärin eläinpuiston pandatalon rahoituspäätöksen. Päätöksen kumoamista perusteltiin huolella Ähtärin kaupungin taloudellisten voimavarojen riittävyydestä.

Ähtärin kaupunginvaltuusto hyväksyi 16. tammikuuta 2017 yli 8 miljoonan euron takauksen Ähtärin Eläinpuisto Oy:n tytäryhtiölle. Lainan tarkoituksena oli pandatalon rakentaminen.

Kuntalainen vaati kaupunginvaltuuston eläinpuistolle myöntämän kaupungin omavelkaisen takauksen kumoamista. Valituksen tekijä vetosi muun muassa kuntalakiin, jonka mukaan kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.

Tänään annetusta hallinto-oikeuden ratkaisusta selviää, että hallinto-oikeus pitää eläinpuiston hanketta taloudellisesti merkittävänä sitoumuksena Ähtärin kaupungin taloudellisiin voimavaroihin nähden.

Hallinto-oikeus katsoo, että kaupunginvaltuuston myöntämä omavelkainen takaus ilman riittävän kattavia vastavakuutuksia sisältää kuntalain vastaisen merkittävän taloudellisen riskin.

– Valituksenalainen kaupunginvaltuuston päätös on tämän vuoksi lainvastainen, päätöksessä todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat