Vaarallista lannoitelastia kuljettava rahtilaiva MV Ruby jää toistaiseksi seisomaan Pohjanmerelle. Vaurioituneen laivan matka kohti Itämerta on peruuntunut ainakin toistaiseksi.
Tanskan merenkulkuviranomainen kertoo tanskalaiselle TV2:lle, että Rubyn varustamo on määrännyt laivan jäämään pysähdyksiin Norjan eteläpuolelle eikä jatkamaan suunniteltua matkaansa Liettuaan.
Aluksen omistava varustamo tiedotti viranomaisille asiasta itse. Merenkulkuviranomainen kertoo lausunnossaan, että varustamo selvittää mahdollisuuksia purkaa Rubyn lasti hyväksyttyyn paikkaan.
Laivan oli määrä siirtyä viikonlopun aikana Tanskan salmien läpi Itämerelle ja jatkaa Liettuaan, joka on jo kieltänyt alusta saapumasta maahan. Liettua vaatii, että laivan pitää purkaa lastinsa muualle ennen kuin se voi tulla Klaipedan satamaan korjattavaksi.
Eilen kerrottiin, että alukselle oli tilattu Tanskasta luotsi. Luotsin oli määrä nousta laivaan lauantaina ja luotsata se viikonlopun aikana Kattegatin ja Ison-Beltin salmien läpi Itämerelle. Tanskalaiset luotsausyhtiöt kertoivat tänään aamulla, ettei aluksella enää ole voimassaolevaa tilausta luotsille.
Ruby kuljettaa 20 000 tonnin lastia ammoniumnitraattia. Vajaat 3 000 tonnia samaa ainetta aiheutti valtavan räjähdyksen Libanonissa Beirutin satamassa elokuussa 2020.
Lannoitteisiin ja räjähteisiin käytettävä ammoniumnitraatti voi aiheuttaa räjähdyksen, mutta se vaatii kuumentamista. Viranomaiset ja asiantuntijat ovat arvioineet, että Ruby-laivan tapauksessa räjähdysvaara on pieni.
Laivan jatkosta ei tietoa
Laivan lopullinen määränpää on yhä epäselvä, ja viranomaiset odottavat selvyyttä asiaan alkuviikosta.
Marinetraffic-palvelun mukaan Ruby on ollut perjantaista asti pysähdyksissä kansainvälisillä vesillä Norjan etelärannikon edustalla. Se on ollut ohjauskyvytön ja liikkunut hinaajan avulla.