Vaarallinen virus rantautui Eurooppaan

Hyttysten mukana leviävä trooppinen virus on tappanut yhden Pohjois-Italiassa. Tautiin on sairastunut jo 160 ihmistä.

Toistaiseksi Chikungunya viruksesta ei ole tehty havaintoja muissa Euroopan maissa.

Virustartuntoja on nyt ensimmäistä kertaa havaittu trooppisten alueiden ulkopuolella. Ensimmäiset Pohjois-Italian tapaukset tulivat viranomaisten tietoon loppukesästä.

Italian terveysministeriö on vahvistanut, että noin 160 ihmistä on sairastunut virukseen erityisesti Emilia-Romagnan alueella. Tautiin on tähän mennessä kuollut yksi ihminen. 83-vuotiaan vanhuksen kuolemaan vaikutti todennäköisesti jo valmiiksi heikko terveydentila.

Suurin osa sairastapauksista on peräisin Ravennan ja Cervian kylistä.

Nivelkipuja ja kuumetta

Alueella matkustavia on neuvottu suojaamaan itsensä hyönteisten puremia vastaan. Viranomaiset ovat kehottaneet etenkin odottavia äitejä ja kroonisia tauteja sairastavia neuvottelemaan lääkärin kanssa ennen alueelle matkustamista.

Tartunnan saaneet kärsivät useimmiten korkeasta kuumeesta, lihas- ja nivelkivuista sekä päänsärystä. Heillä voi myös ilmetä kutiavaa ihottumaa. Jotkut tautiin sairastuneet kärsivät myös ruoansulatusvaivoista.

Oireet ilmaantuvat yleensä neljästä seitsemään päivään tartunnan saamisen jälkeen ja ne voivat kestää useita viikkoja.

Tautia vastaan ei ole rokotetta. Chikungunya ei yleensä ole hengenvaarallinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat