Vaaliuurnat valmistetaan käsityönä Riihimäen vankilassa – "Parempaa kuin sellissä makaaminen"

Vaaliuurnat valmistetaan Riihimäen vankilassa 0:59

Äänestyksessä käytettävät vaaliuurnat valmistetaan käsityönä Riihimäen vankilassa.

Riihimäen vankilan työnjohtaja Kari Punkkisen mukaan vaaliuurnia on tehty jo vuodesta 1997 saakka. 

– Sitä ennen niitä tehtiin Helsingin vankilassa sotavuosista lähtien. Sitä en tiedä, miksi niitä tehdään vankilassa, mutta ne ovat hyviä töitä tänne. 

Tänä vuonna uusia vaaliuurnia valmistettiin viisikymmentä kappaletta sarjatuotantona. Liikkeelle lähdetään tuttuun tapaan raakalankusta. 

– Ensin sahataan runkotolpat. Sen jälkeen höylätään, katkotaan, porataan ja ajetaan uria. Kyllä tähän monenlaisia työvaiheita mahtuu, vaikka kyseessä on neliskulmainen laatikko, Punkkinen kertoo  työvaiheista. 

Vaaliuurnat ovat pysyneet vuosikymmenten aikana samanlaisina, ainoastaan lukot ovat uudistuneet. 

– Uurnat saadaan tehtyä varsin pienellä ammattitaidolla, vaikka työvaiheita onkin monta. Kaikki osat tehdään ensin kerralla valmiiksi, sen jälkeen yhden uurnan kokoaminen kestää noin tunnin.

Mielekästä tekemistä puuverstaalla

Kari Punkkisen mukaan vangit suhtautuvat uurnien tekemiseen mielenkiinnolla.

– He tykkäävät tehdä tärkeää työtä ja kokevat oman työpanoksensa arvokkaaksi. 

Samaa mieltä on puutöihin osallistuva Jirko Puskala

– Olen ollut pakkaamassa uurnia pahveihin. Muutoin puuverstaalla on tehty kaappeja, pöytiä ja tuoleja ja muita peruspuutavaroita. 

Puskalan mukaan aika puuverstaalla kuluu nopeasti. 

– Paljon parempaa tämä on kuin tuolla sellissä makaaminen. Päivät kuluvat hyvin kun on jotain tekemistä. Se on aina plussaa. 

Puolet hyödynsi äänioikeuttaan

Vangit voivat myös itse ennakkoäänestää vankilan tiloissa. 223 vankipaikasta äänioikeutettuja Riihimäen vankilassa on tällä hetkellä 158. Heistä 79, eli puolet, käytti äänioikeuttaan presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä.

– Kerran elämässä kun pääsee näin helposti äänestämään niin kyllä se on mentävä, Puskala toteaa. 

Presidentinvaalien vaaliuurnat valmistetaan Riihimaäen vankilassa 1:50

Lue myös:

    Uusimmat