Uutuusohjelmassa kodinetsijät viedään sokkona uudelle asuinpaikkakunnalle – päättävät lopuksi, jäävätkö sinne asumaan

Samalla rahalla -ohjelmassa kodinetsijät viedään sokkona uudelle asuinpaikkakunnalle kokeilemaan, miltä elo maistuisi uusissa ympyröissä, saman budjetin kodissa toisella paikkakunnalla. Ohjelmaa juontaa Ile Uusivuori ja koteja esittelee Marika Holländer. Holländerille ohjelma on paluu televisioon vuosikymmenten tauon jälkeen.

MTV:llä huhtikuussa alkavassa Samalla rahalla -ohjelmassa joukko tavallisia suomalaisia on uuden edessä: nykyinen koti on käynyt ahtaaksi tai epäkäytännölliseksi ja on tullut aika muuttaa, mutta minne?

Tuttu asuinalue tuntuisi turvalliselta vaihtoehdolta, mutta siellä budjetti ei välttämättä riitä esimerkiksi oman pihan, saunan tai lisähuoneiden hankintaan. Järkevämpää siis olisi suunnata katse uusille seuduille ja tuntemattomille paikkakunnille. Samalla rahalla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla keskiviikkona 19.4.

Jokaisessa jaksossa tavataan perhe, pariskunta tai yksineläjä, joille kiinteistönvälittäjä Marika Holländer esittelee kolme erilaista asuntoa. Juontaja Ile Uusivuori vie kodinetsijät kohteisiin silmät sidottuina ja pikkuruisia vihjeenjyväsiä lukuun ottamatta heillä ei ole aavistustakaan, millä paikkakunnalla he ovat.

Kun he ovat nähneet kaikki kolme kotiehdokasta, he valitsevat niistä mieluisimman ja muuttavat sinne viikoksi asumaan. Kun koeaika on ohi, päähenkilöiden on aika laskea yhteen plussat ja miinukset ja päättää, jättävätkö he koekodistaan ostotarjouksen. 

Marika Holländer tottui nuorena julkisuuden pyörteisiin

Kiinteistömaailmassa työskentelevä kiinteistönvälittäjä LKV Marika Holländer vastaa Samalla rahalla -sarjassa asuntojen esittelystä päähenkilöille. Marikalle pesti on paluu televisioon lähes 30 vuoden tauon jälkeen. 1990-luvulla hän veti tyttönimellään Marika Saukkonen muun muassa tietokilpailu Megavisaa, peliohjelma Hugoa ja viihdeohjelma Visiittiä. Marika ei ole erityisesti etsinyt uusia tv-hommia eikä kaivannut niitä, mutta kun hyvä tilaisuus osui kohdalle, hän ei nähnyt syytä kieltäytyä.

– Samalla rahalla on täydellinen tapa tehdä paluu televisioon, sillä tässä saan olla se ihminen, joka minusta on vuosien varrella muovautunut ja olen mukana asiantuntijaroolissa, eli nimenomaan nykyisen ammattini edustajana, Marika sanoo.

Marika oli vain 19-vuotias aloittaessaan aikoinaan Megavisan juontajana eikä hän osannut varautua siihen pyöritykseen, joka tv-julkisuudesta seurasi.

– Nyt kun omat vanhimmat lapseni ovat jo parikymppisiä, olen vasta kunnolla tajunnut, miten älyttömän nuori olin tv-urani alussa. Vaikka julkisuus välillä ahdisti, tietysti nuo vuodet olivat myös upeita. Näin ja koin ikäisekseni paljon. Tv-projektit olivat mielenkiintoisia ja tuntui hienolta, kun nuorena naisena pystyin vetämään ne ammattitaidolla läpi, erityisesti suorat lähetykset, joita tein tosi paljon, Marika kertoo.

Marika jätti aikoinaan julkisuuden taakseen mentyään naimisiin ja muutettuaan ulkomaille. Suomeen hän palasi pari vuotta sitten avioeron jälkeen ja nyt aika oli vihdoin kypsä myös paluulle televisioon.

– Nyt elämäntilanteeni on siihen sopiva. Lapset ovat isoja ja elämänkokemukseni kautta minulla on vielä paljon annettavaa niin omassa kiinteistönvälittäjän ammatissani kuin nyt myös uudesti alkaneessa tv-työssäkin.

Ile Uusivuori: Muuttokärpänen puraisi kuvauksissa

Samalla rahalla -sarjan päähenkilöitä asunnon valinnan ja koeasumisviikon tunteikkaassa pyörityksessä luotsaa lempeän hyväntuulisesti Ile Uusivuori. Ohjelma laittoi myös hänet pohtimaan täsmälleen samoja asioita, joita päähenkilötkin käyvät läpi.

– Kyllä siinä itsekin ajautui säännöllisin väliajoin miettimään, mitä samalla rahalla saisi muualta Suomesta. Minkälaista olisi elää täysin uudella paikkakunnalla, vaikkapa talossa, jossa olisi sauna, takka ja poreamme? Omat ajatukset pyörivät eniten Hämeessä, koska meillä on Hämeenlinnan lähellä mökki. Aika monta kertaa tuli mieleen, että Hämeenlinnasta on vain tunti junalla Helsinkiin. Samalla rahalla pistää miettimään ja se nimenomaan tekee tästä ohjelmasta hauskan, houkuttelevan ja mielenkiintoisen.

Kuinka pahasti muuttokärpänen pääsi puraisemaan?

– Aika pahasti. Hyvä ettei oma perhe joku aamu herännyt siihen, että meikäläinen raahaa jo täyttä päätä huonekaluja ja lasten polkupyöriä pihalla seisovaan muuttoautoon ja huutaa: Nyt mennään!


Ensimmäisissä jaksoissa tapahtuu:

Samalla rahalla
kausi 1, jakso 1
MTV Katsomo ja MTV3
ke 19.4. klo 20

Sarjan avausjaksossa kolme sukupolvea kattava helsinkiläis-espoolainen suurperhe haaveilee muutosta yhteen, mutta löytyykö heille kotia, jossa kaikille riittäisi myös yksityisyyttä?

Helsingin Vuosaaressa asuvilla Sarilla ja Jyrkillä on aina ollut läheiset välit jälkikasvunsa kanssa. He nauravat, että joko lapset eivät ikinä muuttaneet pois kotoa tai sitten he ovat salaa muuttaneet sinne takaisin. Näin käy ainakin joka viikonloppu, sillä silloin Sarin ja Jyrkin tyttäret perheineen pelmahtavat Vuosaareen, levittävät Sarin ja Jyrkin lattialle siskonpedin ja asettuvat taloksi. Kun perheen pienimmät sitten erään viikonlopun päätteeksi keksivät vaatia, että heidän kaikkien pitäisi asua yhdessä koko ajan, ajatus tuntui heti oikealta.

Nyt perhe saa ensimmäistä kertaa kokeilla, miltä kimppa-asuminen tuntuu silloin, kun jokainen pyörittää samalla omaa haastavaa arkeaan ja koko tämä show tapahtuu unelmatalossa, joka sijaitsee sokkona valitulla paikkakunnalla. Jokainen suurperheen jäsen ehtii viikon aikana miettiä moneen kertaan, olemmeko löytäneet perille, onko tämä meidän kaikkien uusi koti.


Samalla rahalla
kausi 1, jakso 2
MTV Katsomo ke 19.4.
MTV3 ke 26.4. klo 20

Vähän yli kolmikymppiset Jonna ja Santeri ovat rento ja urbaani pariskunta, joka asuu Helsingin Etelä-Haagassa pienehkössä kolmiossa. Esikoinen Daniel on 3-vuotias ja hiljattain jengiin on liittynyt pikkuveli Oliver.

Vaikka perheonni kukoistaa, Jonnan ja Santerin on tullut aika myöntää, että nykyinen koti on heille auttamatta liian pieni ja epäkäytännöllinen. Lapista kotoisin oleva Jonna voisi muuttaa melkein mihin vain, mutta Santeri on asunut koko elämänsä Helsingin keskustassa tai sen liepeillä. Keravan tai Vantaan kaltaisten paikkakuntien mainitseminen saa hänen silmänsä leviämään kauhusta eikä ole ollenkaan varmaa, pystyykö Santeria mitenkään pakottamaan pois pääkaupungista, saati sitten että hän innostuisi ajatuksesta.

Tilanne on siis jännittävä, kun Santerille muuttopäivän aamuna paljastuu, mille paikkakunnalle hän muuttaa perheensä kanssa viikoksi asumaan, ja navigaattori julistaa, ettei moista osoitetta ole olemassakaan.

Samalla rahalla
kausi 1, jakso 3
MTV Katsomo 26.4.
MTV3-kanavalla 3.5. klo 20

Lahtelainen Hilla on puhelias ja karismaattinen lady, jossa riittää virtaa kuin pienessä sähkövoimalassa. Siinä missä moni muu alkaisi eläkeiän kynnyksellä asettua lopullisesti aloilleen, Hilla haluaa vielä kerran pistää koko elämänsä uusiksi ja muuttaa Lahdesta lähemmäs pääkaupunkiseutua.

Edellisen elämänmuutoksen yhteydessä vain reilu vuosi sitten Hilla muutti isosta omakotitalosta loft-kaksioon, mutta hän huomasi melkein heti, ettei hänestä ole kerrostaloasujaksi. Siksi hänellä on tällä kertaa varsin selvät sävelet: Hilla haluaa yhdessä kerroksessa olevan asunnon, jossa on kaksi makuuhuonetta, laadukas keittiö ja terassi tai piha, jonne saa upotettua porealtaan.

Hän ihastuu lopulta erityisesti yhteen Marikan hänelle esittelemistä kolmesta asunnosta ja sokkona tehty valinta vie hänet paikkakunnalle, johon hän rakastuu saman tien.

Samalla rahalla ke 19.4. klo 20 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Seuraava jakso julkaistaan ennakkoon MTV Katsomossa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat