Samalla rahalla -ohjelmassa kolme sukupolvea kokeilee, millaista on asua saman katon alla

Ajatus yhteisestä asumisesta tuli liikuttavalta taholta: "Miksi pitää aina olla kaukana toisistaan?" 1:23
Ajatus yhteisestä asumisesta tuli liikuttavalta taholta: "Miksi pitää aina olla kaukana toisistaan?"

Samalla rahalla -ohjelmassa selvitetään mitä parempaa saisi muualta samalla rahalla, kuin nykyisen kodin arvo on.

Samalla rahalla -uutusohjelmassa joukko tavallisia suomalaisia on uuden edessä: nykyinen koti on käynyt ahtaaksi tai epäkäytännölliseksi ja on tullut aika muuttaa, mutta minne? Mitä parempaa saisi muualta samalla rahalla, kuin nykykodin arvo on? 

Samalla rahalla alkaa keskiviikkona MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla klo 20.00.

Tuttu asuinalue tuntuisi turvalliselta vaihtoehdolta, mutta siellä budjetti ei välttämättä riitä esimerkiksi oman pihan, saunan tai lisähuoneiden hankintaan. Järkevämpää siis olisi suunnata katse uusille seuduille ja tuntemattomille paikkakunnille.

Ohjelmassa kiinteistönvälittäjä, tv-työhön lähes 30 vuoden tauon jälkeen palaava Marika Holländer esittelee kolme erilaista asuntoa, joihin juontaja Ile Uusivuori vie kodinetsijät silmät sidottuina. Pikkuruisia vihjeenjyväsiä lukuun ottamatta heillä ei ole aavistustakaan, millä paikkakunnalla he ovat. Kun he ovat nähneet kaikki kolme kotiehdokasta, he valitsevat niistä mieluisimman ja muuttavat sinne viikoksi asumaan.

Kun koeaika on ohi, päähenkilöiden on aika laskea yhteen plussat ja miinukset ja päättää, jättävätkö he koekodistaan ostotarjouksen.

Avausjaksossa Helsingin Vuosaaressa asuvat Sari ja Jyrki, heidän kolme aikuista tytärtään, yhden tyttären aviomies sekä heidän kaksi lastansa kokeilevat, millaista olisi asua suurperheenä saman katon alla.

Ajatus perheen yhteisestä asumisesta tuli liikuttavalta taholta: "Miksi pitää aina olla kaukana toisistaan?"

Nyt perhe saa ensimmäistä kertaa kokeilla, miltä kimppa-asuminen tuntuu silloin, kun jokainen pyörittää samalla omaa haastavaa arkeaan ja koko tämä show tapahtuu unelmatalossa, joka sijaitsee sokkona valitulla paikkakunnalla. Jokainen suurperheen jäsen ehtii viikon aikana miettiä moneen kertaan, olemmeko löytäneet perille, onko tämä meidän kaikkien uusi koti.

– Aina pitiäisi saada asua viikko ensin, ennen kun tekee näin ison päätöksen, Sari kommentoi viikon asumista.

Perheen tyttäret kaipaisi tulevalta kodilta myös omaa rauhaa ja jopa kahta keittiötä, helpottamaan suurperheen arkea. 

Katso videolta, keneltä ajatus perheen yhteisestä asumisesta tuli.

Samalla rahalla alkaa keskiviikkona MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla klo 20.00.


Lue myös:

    Uusimmat