Uutuuskirja: Paniikkikohtaus yllätti Uniikin, Ben-eno lohdutti – "Ne tuntuvat karmeilta, mutta menevät ohi"

Dan Tolppanen on kokenut uransa menestymisen paineet paniikkikohtauksina ja masennuksena. 

Uniikkina tunnettu räppäri Dan Tolppanen paljastaa Mikko Aaltosen uudessa 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää -kirjassa (Otava) taistelleensa masennuksen ja paniikkikohtausten kanssa. 

Tolppasen paniikkikohtaukset alkoivat kymmenen vuotta sitten, ja tila paljastui perheelle kertaheitolla yhden kohtauksen iskettyä kesken sukuillallisen.

Sekä isä Kalervo että poliitikkoeno Ben Zyskowicz paljastivat tilanteessa kärsivänsä samasta vaivasta. 

– Taitaa olla paniikkikohtaus, ne tuntuvat Dani karmeilta, mutta menevät aina ohi, eno lohdutti ahdistunutta räppäriä. 

Hieman aiemmin Tolppasen yhtye Kapasiteettiyksikkö oli lopettanut, ja soolouralla menestyminen kummitteli mielessä. Paniikkikohtaukset alkoivat piinata suuntaa hakevaa Tolppasta, joka pyristeli niiden kanssa vuosikaudet lähestulkoon yksin. 

Masennusdiagnoosin Tolppanen sai vuonna 2013, ja tätä nykyä mies tunnistaa lähestyvät oireet nopeammin ja osaa tehdä elämässä tarvittavia muutoksia. 

– Avoliitto ja uusi koti merenrannassa Etelä-Helsingissä ovat onnistuneet nostamaan Danin mielialaa ja luottamusta tulevaisuuteen, kirjassa summataan tähden kuulumiset. 

Lue myös:

    Uusimmat