Uutta tutkimustietoa tupakoinnista – jo näin vähäinen määrä vaikuttaa elinikään
Tupakointi lyhentää elinikää myös tupakoitsijoilla, jotka polttavat vain 6–10 savuketta kuukaudessa, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Verrattuna savuttomiin päivittäin tupakoivien riski menehtyä seurannan aikana oli yli kaksi kertaa suurempi, mutta myös harvemmin kuin joka päivä tupakoivien kuolleisuus oli lähes kaksinkertaista. Osallistujia seurattiin pisimmillään 19 vuotta.
Tupakointi liittyi suurentuneeseen kuolleisuuteen myös osallistujilla, jotka polttivat keskimäärin vain 6–10 savuketta kuukaudessa, mutta yhteys voimistui mitä runsaampaa tupakointi oli.
Tupakoinnin vähentäminen päivittäisestä satunnaisemmaksi pienensi riskejä, mutta verrattuna täysin savuttomiin tai tupakoinnin kymmenen vuotta aiemmin lopettaneisiin, riski menehtyä seurannan aikana oli edelleen suurempi.
Yhdysvaltalaistutkijoiden tulokset vahvistavat aiempaa näyttöä, jonka mukaan myös vähäinen tupakointi vaurioittaa keuhkoja ja lyhentää elinikää. Suurin osa tupakointiin liitetyistä kuolemista johtui keuhkosyövästä.
Tutkimus perustuu yli 500 000 yhdysvaltalaisaikuisen kysely- ja rekisteritietoihin. Seurannan aikana 47 000 osallistujaa menehtyi.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää