Uutissuomalainen: Traficomin vuosia kehittämä mobiiliajokortti ei toteudu

Liikenne ja viestintävirasto Traficomin vuosia kehittämä mobiiliajokortti ei ole toteutumassa, kertoo Uutissuomalainen. Sen sijaan Digi- ja väestötietovirastossa (DVV) ollaan kehittämässä digitaalista identiteettilompakkoa, joka voisi myöhemmin sisältää myös digitaalisen ajokortin.

Mobiiliajokortin kehittäminen maksoi arviolta noin puoli miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriöstä ja Traficomista arvioidaan Uutissuomalaiselle, että mobiiliajokortin kehittämistyö ei mennyt hukkaan. Traficomista päällikkö Max Fogdell kuvailee DVV:n ottavan nyt kopin jatkokehityksestä.

Alun perin DVV:ssä kehitettiin mobiiliihenkilökorttia, jonka avulla kansalaiset voisivat esimerkiksi tunnistautua sähköisesti julkishallinnon palveluissa. Hanke perustuu hallitusohjelmaan.

Kesäkuun alussa Euroopan komissio julkaisi esityksen digitaalisesta identiteettilompakosta. EU:lta on jo aiemmin tullut ohjeita rajat ylittävään tunnistautumiseen. Kansallista mobiilihenkilökorttia on kehitetty EU-kelpoiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja