Uusperheiden joulukuviot – miehen ex-vaimo joulupöytään

Uusioperheiden joulu vaatii toisissa perheissä organisointia ja sumplimista. Toisissa perheissä taas joulupöytään kutsutaan koko porukka miehen ex-vaimo mukaan lukien.

Juontaja Mari Sainion ja ohjaaja Kim Sainion kotiin saapuu tänä vuonna joulunviettoon iso porukka. Joulupöytään istuu Marin ja Kimin kahden yhteisen lapsen lisäksi Kimin edellisestä liitosta olevat kaksi poikaa. Lisäksi joulua saapuvat viettämään sekä Marin että Kimin isät uusine puolisoineen.

Lisäksi uusioperheen joulussa on jo useana vuonna ollut mukana myös Kimin ex-vaimo.

– Yhdessä oleminen on ainoa oikea ratkaisu erityisesti lasten kannalta, kun kaikkien vanhemmat ja sisarukset ovat yhdessä, Mari toteaa.

– Meitä on iso jengi, mikä on mielestäni ihanaa. Olemme kaikki yhdessä, ja se on jouluna tärkeintä, hän jatkaa.

Marin mukaan joulun järjestäminen sujuu uusioperheessä hyvin, eikä nykyään enää vaadi erityisjärjestelyitä.

– Ei se tietenkään ole hetkessä tapahtunut. Se, että olemme kaikki hyviä ystäviä keskenämme, on tietysti vienyt aikaa.

Juontaja Anu Harkki saa tänä vuonna lapset luokseen joulunviettoon. Ex-mies Arttu Harkin kanssa on sovittu selvät säännöt joulunviettoihin.

– Niinä jouluina, kun lapset ovat minulla, he viettävät joulua isänsä kanssa etukäteen. Ja sama toisinpäin, Anu kertoo.

Tänä vuonna joulua vietetään Anun mukaan perinteiseen tapaan kotona. Paikalla jouluna ovat Anu ja lapset, sekä Anun sisko perheineen.

– Olemme lasten kanssa kotoisasti, syömme hyvin ja olemme yhdessä, juontaja kuvailee.

Miltä Anusta tuntuu niinä jouluina, kun lapset eivät ole Anun luona?

– Se ei oikeastaan ole tuntunut kummalliselta enää sen jälkeen, kun aloimme viettää joulua edellisenä päivänä. Leikimme aatonaattona, että silloin on joulu. Jouluaatto on sitten ikään kuin joulupäivä.

Uusioperheessä elävä Anitra Ahtola suuntaa perheineen pohjoiseen viettämään rauhallista joulua yhdessä ollen ja nauttien.

– Ulkoillaan ja pulkkaillaan ja lasketellaan, jos vain ei ole liian kylmä, Anitra kertoo perheen joulusuunnitelmista.

– Pohjoisessa pääsee irti arkisista työkuvioista, ja pääsee todella lomailemaan, hän huokaisee.

Anitran uusioperheeseen kuuluu yhteensä kuusi lasta. Anitran ja tämän miehen Jouni Janatuisen yhteisten lasten lisäksi lapsia sekä Anitran että Jounin edellisistä liitoista.

Anitran mukaan joulun järjestäminen ei ole ollut uusioperheessä haasteellista, eikä perheessä siksi olekaan ollut tarvetta tiukkojen sääntöjen luomiselle.

– Katsomme asioita aina tilanteen mukaan, mutta olemme saaneet asiat sovittua aina hyvin jouhevasti, hän kertoo.

– Tänä vuonna kaikki lapset yhtä lukuun ottamatta pääsevät pohjoiseen joulunviettoon. Millalla on töitä, ja hän viettää joulua sitten toisten vanhempien kanssa.

Myös Vanessa ja Jari Kurrin uusioperheessä joulua vietetään perinteiseen tapaan kotona perheen kesken.

Paikalle saapuvat parin yhteisten lasten lisäksi Jarin pojat, sekä Vanessan vanhemmat sekä sisko ja veli perheineen.

Apua suuren porukan joulun järjestelemisessä Vanessa ei ole huolinut.

– Saan apua sitten viime hetkellä. Syksy on ollut niin työntäyteinen, että joulun valmistelu on tänä vuonna jäänyt, Vanessa toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat