Uusilla pakotteilla ”tarkoitus tukkia porsaanreiät” – tämä on merkittävin vaikutus

Yhdysvaltojen uudella Venäjän vastaisella pakotelistalla on myös suomalaisia yrityksiä ja henkilöitä. Ohjelmanjohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista toteaa, että suomalaisiin kohdistuvat pakotteet vaikeuttavat selkeästi pakotteiden kohteena olevien liiketoimintaa länsimaissa.

Suomalaisista pakotelistalla ovat muun muassa Jokerien osaomistaja Roman Rotenberg ja liikemies Kai Paananen sekä yritykset Långvik Capital, Airfix Aviation, SET Petrochemicals ja Southeast Trading.

– Tämä on varmasti ollut myös näiden henkilöiden tiedossa. Riski joutua sanktiolistalle kasvaa, jos osallistuu liiketoimintaan sanktiolistalla olevien henkilöiden ja yritysten kanssa, Aaltola toteaa.

Pakotteiden vaikutukset voivat Aaltolan mukaan olla merkittävät. Aaltolan mukaan yksi isoimmista vaikutuksista näkyy kansainvälisessä liiketoiminnassa.

– Maailman talous pyörii pitkälti dollaritaloudessa. Käytännössä nämä henkilöt eivät voi olla tekemisissä yhdysvaltalaisten pankkien ja finanssilaitosten kanssa. Se on melkoinen este heidän liiketoiminnalleen lännessä.

Aaltolan mukaan kiristykset ovat kuitenkin olleet odotettavia.

– Tarkoitus on ollut tukkia pakotteissa olevia porsaanreikiä ja estää, että pakotteita voitaisiin aktiivisesti kiertää. Kyseessä on ennemminkin tason palauttaminen kuin pakotteiden laajentaminen, Aaltola summaa.

Aaltolan mukaan kiristyksiä on valmisteltu kesän ajan. Mitkään tietyt ajankohtaiset asiat, kuten esimerkiksi Ukrainassa pudonneen malesialaiskoneen tutkinnan ympärillä käynyt keskustelu, eivät ole vaikuttaneet pakotteiden ajankohtaan.

Entä kuinka pakotteet vaikuttavat Suomeen?

– Tietenkin se on kiusallista, että suomalaisia henkilöitä ja yrityksiä on tällä listalla. Sillä on tietty vaikutus näiden henkilöiden ja yritysten imagolle täällä lännessä. Heitä ei pidetä luotettavina.

Lue myös:

    Uusimmat