Uusi tutkimus paljastaa: "Puutiaisaivokuumetta tulee Suomeen jatkuvalla ilmapommituksella"

Helsingin yliopistossa on julkaistu tutkimus, jonka avulla puutiaisaivokuumeviruksen taustoja saadaan paremmin selville.

Jokakesäinen riesa eli punkkikausi on toden teolla alkanut. MTV uutisoi kuukausi sitten, kuinka puutiaisaivokuumevirusta levittävät punkit valtaavat Suomessa alueita yhä enemmän.

Nyt Helsingin yliopistossa on tehty tutkimus, joka paljastaa yksityiskohtia puutiaisaivokuumeviruksen (TBE-virus) taustoista Helsingin seudulla.

Vuosille 2007–17 ulottuvan tutkimuksen tulosten mukaan pääkaupungin lähialueilla todettiin 125 TBE-virustartuntaa, mutta vain 35 niistä oli saatu Helsingin seudulla.

Tämä tarkoittaa, että pääkaupunkiseudun virustapaukset ovat enimmälti tuontitavaraa. Punkit ovat purreet alueen asukkaita siis muilla alueilla, kuten vaikkapa kesämökeillä tai ulkomailla.

"TBE-virus saapuu Suomeen ilmapommituksena"

Puutiaisaivokuumeen levinneisyyttä tutkinut professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta kertoo, miksi tutkimustulos on merkittävä.

– Tutkimuksessa on poikkeuksellista se, ettei aiheesta ole aiemmin saatu näin kattavaa dataa.

– Olemme pystyneet todistamaan käsityksemme siitä, että virusesiintymät ovat melko paikallisia, ja keskenään vielä aika erilaisia. Yksi viruskanta saattaa olla sukua Sloveniaan, toinen Tanskaan ja kolmas Viroon.

Viruksen oireissa sen alkuperä ei tutkijan mukaan näy. Tulokset viruksen maantieteellisesti kirjavista taustoista ovat pikemminkin osoitus kahdesta asiasta: siitä, että se saapuu Suomeen muuttolintujen mukana, ja että sen muodostamat riskialueet ovat paikallisia ja pieniä.

Tutkimusraportissa mainitaan pääkaupunkiseudulta tällaisiksi riskialueiksi esimerkiksi Espoon Kauklahti, Helsingin Jollas ja Sipoon saaristo. Niistä löydettiin virusta niin nisäkkäistä kuin ihmisistäkin.

– Olennaista on myös, ettei tämä virus ole vain kerran tullut Suomeen ja ruvennut sitten leviämään. Laaja viruskanta kertoo, että TBE:tä tulee maahamme jatkuvalla ilmapommituksella.

Virus yleistyy ilmastonmuutoksen myötä

Uhkaavista puheista huolimatta professori Vapalahti korostaa, että TBE-virus on yhä harvinainen Suomessa.

TBE:tä vastaan rokottaminen on Suomessa harvinaista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi, että tämän vuoden keväästä lähtien ilmaiseen TBE-rokotteeseen ovat oikeutettuja vain osa suomalaista.

Yksi ryhmä ovat he, jotka liikkuvat luonnossa kesäaikana vähintään neljä viikkoa, ja toinen he jotka asuvat tai joilla on kesämökki esimerkiksi Kotkan saaristossa tai Paraisilla.

– Esimerkiksi Itävallan 8 miljoonasta ihmisestä noin 7 miljoonaa on rokotettu TBE:tä vastaan, Vapalahti vertaa.

Hän on ollut mukana suomalaisessa rokotussuosituskomiteassa, joka totesi TBE-rokotusten olevan tarpeen silloin, jos tartuntariski on viidellätoista sadallatuhannesta.

– Helsingin seudulla on kuitenkin ollut tutkimusaikana 1,5 tartuntaa vuodessa 100 000 asukasta kohden. Tietenkin riski kasvaa ilmastonmuutoksen myötä pitkin rannikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat