Uusi tutkimus kertoo totuuden: Muistutat äitiäsi enemmän kuin haluat myöntääkään

Tutkimukset osoittavat, että äitien ja tyttärien välillä on enemmän yhteistä kuin ehkä haluaisitkaan.

Olet saattanut vannoa elämäsi aikana lukuisia kertoja, ettet koskaan tule muistuttamaan äitiäsi. Valitettavasti nämä vannomiset eivät auta, sillä tutkijat ovat löytäneet äitien ja tyttärien aivoista yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.

Tavat ja luonteenpiirteet periytyvät tutkimuksen mukaan todennäköisemmin äidiltä tyttärille kuin pojille.  

Tyttärillä poikia vahvempi side äitiinsä 

Journal of Neurosciense -julkaisussa esiteltyä tutkimusta varten tutkittiin ja haastateltiin vanhempia ja lapsia 35 eri perheestä. Aivokuvien lisäksi periytyvyyttä tarkasteltiin laajan kyselylomakkeen avulla.

Tutkimusten perusteella havaittiin, että tunteita säätelevä aivolohko oli hyvin samankaltainen äidillä ja tyttärillä. Kiinnostava havainto oli myös se, että yhtäläisyys ei ollut yhtä vahva äitien ja poikien välillä. Tutkijoille on kuitenkin vielä epäselvää, kuinka tämä yhtäläisyys näkyy jokapäiväisessä elämässä.

Myös mielenterveysongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuksen todettiin siirtyvän vanhemmilta lapsilleen, erityisesti äidiltä tyttärille.

Näiden havaintojen perusteella voidaan selittää se, minkä vuoksi saatamme joskus huomata käyttäytyvämme ja tuntevamme samalla tavalla kuin äitimme. Saatat siis muistuttaa äitiäsi enemmän kuin tahdot myöntää. Et voi sille kuitenkaan mitään. 

Suomalaislapset kertovat videolla äidin tärkeydestä:

Lähde: Refinery29

Lue myös:

    Uusimmat