Armi Sundström, 63, sai reilu vuosi sitten uuden sydämen. Sitä ennen hän koki sydän pysähtyneenä hetken, jonka ansiosta hän ei enää pelkää kuolemaa.
”Rouva, älkää sulkeko silmiä.”
Armi Sundström heräsi lääkärin sanoihin Lohjan sairaalassa.
– Minusta oli ihana vain pistää silmät kiinni ja mennä sinne johonkin pimeään vähäksi aikaa, Armi muistelee.
Oli syksy 2005, ja 53-vuotiaan Armin sydän oli juuri pysähtynyt ja uudelleen käynnistetty.
Hieman aikaisemmin samana päivänä Armi oli hakeutunut terveyskeskuksen päivystykseen erittäin epämiellyttävän olon takia: sydän löi kahtasataa, kurkussa oli palan tunne ja ahdisti. Jo pidemmän aikaa hänellä oli ollut erittäin väsynyt olo. Sellainen, ettei vain jaksanut mitään.
Päivystyksessä Armin tuntemusten todettiin johtuvan rytmihäiriöistä. Ne menivät lääkkeillä ohi, mutta alkoivat uudestaan sairaalassa, jonne Armi ohjattiin. Siellä tapahtuneen sydänpysähdyksen ja virkoamisen jälkeen hänet kiidätettiin Meilahden sairaalaan.
Loppujen lopuksi Armi jäi Meilahteen kolmeksi viikoksi. Hänellä diagnosoitiin sydänlihassairaus nimeltä dilatoiva kardiomyopatia. Sitä, oliko se kenties synnynnäinen vai jonkin tulehdussairauden jossakin vaiheessa elämää aiheuttama, ei saatu selville.
– Käytännössä sydämeni oli laajentunut. Vasen kammio heikkeni pikkuhiljaa niin, ettei se jaksanut toimia, Armi kertoo.
– Järkytys oli aikamoinen, sillä en ollut itse osannut ajatella, että olisi mitään rytmihäiriöitä suurempaa vikaa. Tunteet olivat aika pinnassa sen kolmen viikon ajan. Mietin, miksi minulle kävi näin, kun olin kuitenkin kuntoillut ja elänyt terveellisesti. Se tuntui epäreilulta.
Armilla aloitettiin sairauteen lääkitys, minkä lisäksi hänelle asennettiin rytmihäiriötahdistin.
– Lääkäri sanoi, että ilman sitä ei kotiin päästetä.
Löytyi toinenkin sydänsairaus
Kuntoutuminen sujui hyvin. Armi pääsi palaamaan töihin ja jaksoi vuoden päästä kävellä jo yli kymmenen kilometrin lenkkejä.
– Kuvittelin, että tervehdyn, mutta ei siinä niin kuitenkaan käynyt.
Neljän vuoden päästä eli syksyllä 2009 alkoi jatkuva yskä.
– Henki ei kulkenut ja tulin väsyneeksi. Paljon tutkimuksia tehtiin useaan otteeseen, sydämestäkin otettiin koepaloja.
Toukokuussa 2010 Armilla todettiin sydänsarkoidoosi. Se on sydänlihaksen vaikea tulehdussairaus.
– Se oli taas lisää siihen, että miten tästä nyt mennään eteenpäin. Silloin lääkäri myös mainitsi ensimmäisen kerran, että edessä on jossakin vaiheessa sydämensiirto.
Armia ei kuitenkaan heti laitettu siirtojonoon. Hän söi vuoden ajan kortisonia ja kuntoutui niin, että jaksoi elää normaaliarkea. Sitten voimat alkoivat taas hiipua. Keväällä 2011 Armi jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.
– Kesällä 2012 vähän ennen juhannusta tunsin, että voimat loppuivat ihan totaalisesti. En jaksanut enää yhtään mitään.
Kuvituskuva.Lehtikuva
Juhannusaattona Armi vietiin sairaalaan.
– Sydämeni oli niin loppu, että se ei jaksanut pitää minua pystyssä. Lääkäri sanoi, että enää ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin sydänpumppu.
Armille asennettiin pumppu leikkauksessa, jossa avattiin koko rintakehä. Samalla hän pääsi sydämensiirtolistalle.
– Pumppu rajoitti arkielämää, koska siinä oli sähkölaitteet, akut, varayksiköt sun muut, jotka piti aina olla mukana. Myös uiminen, saunominen ja autolla ajaminen oli kokonaan kielletty. En pystynyt toimimaan normaalisti.
– Pumppu kuitenkin mahdollisti kuntoutumisen tulevaa leikkausta ja siitä toipumista varten. Toipuminen on sitä nopeampaa ja helpompaa, mitä paremmassa kunnossa on leikkaukseen tullessa.
”Koko ajan toivoi, että soitto tulisi”
Sydämensiirron odottaminen oli epävarmaa aikaa.
– Koko ajan toivoi, että soitto tulisi, mutta kun viikot aina menivät eikä sitä tullut, niin se oli aika rankkaa. Mutta ei siinä auttanut kuin pysyä positiivisella mielellä.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2014 Armin puhelin sitten soi juuri, kun hän oli lähdössä jumppaan.
– Numero oli outo. Ajattelin ensin, etten vastaisi, mutta vastasin kuitenkin. Siellä oli siirtokoordinaattori. Hän kysyi, missä olen ja mitä teen ja milloin olen syönyt.
– Se tuli aika yllättäen. Ensin en oikein edes tajunnut, mistä on kyse. Sitä oli jo ehtinyt vähän niin kuin asennoitumaan, että ei se soitto nyt vielä tule, eikä sitä enää joka päivä odottanutkaan.
Kun Armi lähti jumpan sijasta kotiin pakkaamaan laukkua sairaalareissua varten, hän alkoi ymmärtää, että nyt mennään.
– Taksimatkalla soitin sydämensiirron kokeneelle vertaistukihenkilölle. Juttelin hänen kanssaan aika pitkään ja sain rohkaisua. Luotin myös kirurgiin, joka oli hoitanut minua ennestään koko ajan pumppupotilaana.
Kuvituskuva.Lehtikuva
Kun Armi samana päivänä sydämensiirron jälkeen heräsi teho-osastolta, ensimmäiseksi hän huomasi, että sydänpumppu oli poissa. Kaikkiaan hän vietti teho-osastolla kahdeksan vuorokautta.
– Siinä ehti pikkuhiljaa miettiä, mitä oli tapahtunut. Päällimmäisenä mielessä oli kiitollisuus siitä, että sen siirron sai, koska niin moni sitä odottaa. Viime syksynäkin eräälle tutulle miehelle, joka eli sydänpumpun kanssa ja odotti uutta sydäntä, kävi valitettavasti niin, että hän ei ehtinyt sitä saada.
Siirtoelinten tarjontaa on pyritty lisäämään vuonna 2010 tehdyllä lakiuudistuksella, jonka mukaan jokainen on elinluovuttaja, ellei ole sitä tiettävästi eläessään vastustanut. Elinluovutuskortin mukana kantamista suositellaan silti edelleen, sillä se ilmaisee selkeästi oman tahdon ja varmistaa sen toteutumisen esimerkiksi läheisten vastustuksesta huolimatta.
– Elinluovutuskortti myös helpottaa lääkärien työtä, kun ei tarvitse käyttää aikaa asian selvittelyyn. Jo hyvin nuoret ihmiset voisivat miettiä elinluovutuskortin tekemistä. Niillä elimillä ei tee enää haudassa tai tuonpuoleisessa yhtään mitään, mutta täällä niillä voi auttaa useampaa ihmistä, Armi sanoo.
Syke aluksi korkealla
Kuten muutkaan elinsiirron saaneet, Armi ei tiedä, kenen sydän hänelle siirrettiin.
– En oikeastaan edes hirveästi miettinyt sitä. Sitä keskittyy siihen omaan kuntoutumiseen ja eteenpäin selviämiseen, Armi kertoo.
Armille asennettiin siirron jälkeen ulkoinen tahdistin, joka piti uutta sydäntä käynnissä. Kun oma sinusrytmi muutaman päivän päästä käynnistyi, tahdistin poistettiin. Yhden sairaalassa tulleen tulehdusreaktion ja äkillisen rytmihäiriön jälkeen sydämen kanssa ei ole ollut ongelmia.
– Aluksi sydän kyllä hakkasi paljon nopeammin kuin normaali sydän. Syke saattoi olla päälle sadan. Tuntui, että se jumputtaa koko ajan. Enää sitä ei sillä tavalla seuraa tai kuuntele, tosin on syke kyllä alentunutkin.
Lääkkeet ovat osa Armin loppuelämää. Kuvituskuva.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Päivittäin Armi syö hylkimisenestolääkkeet mukaan lukien yhdeksää erilaista lääkettä.
– Estolääkkeet pysyvät minulla loppuelämän, vaikka muita voitaisiin vähentää tai poistaa.
Ravinnon suhteen Armilla ei ole enää niin paljon rajoituksia kuin alkuaikoina.
– Raakaravintoa tosin ei suositella, vaan kaikki pitää keittää kypsäksi. Lisäksi pitää välttää liikaa suolaa ja rasvaa.
Liikkuminenkin on erittäin tärkeää.
– Kun lihakset ovat paremmassa kunnossa, se auttaa sydäntä pumppaamaan ja tietysti alentaa kaiken kaikkiaan verenpainetta, Armi selittää.
Tavallista ja mukavaa elämää
Nykyään Armi on aktiivisesti mukana Sydän- ja keuhkosiirrokkaat - SYKE ry:n toiminnassa. Hän pitää luentoja sydänpotilaan arjesta ja aikoo jossakin vaiheessa myös kouluttautua vertaistukihenkilöksi.
– Huomasin itse ja moni muukin elinsiirtopotilas on huomannut, että ainakin alkuun tunteet ovat enemmän pinnassa. Jos näkee vaikka jonkun hellyttävän tai ikävän televisio-ohjelman, niin silmät helposti kostuvat.
Armi asuu kahdestaan miehensä kanssa. Lapset ovat muuttaneet omilleen, ja lastenlapsiakin on viisi. Kun Armin mies kohta jää eläkkeelle, pariskunnalla jää entistä enemmän aikaa toisilleen.
– Liikunta on meidän yhteinen harrastuksemme. Aikoinaan suunnistimme kilpaa, ja vaikka se ei varmaan kilpatasolla tule takaisin, niin ehkä harrastuksena. Samoin hiihtoa ja retkiluistelua olemme käyneet harjoittelemassa. Lisäksi meillä on mökki, jossa touhuamme, marjastamme ja sienestämme yhdessä.
Sellaista tavallista ja mukavaa elämää Armi toivoo tulevaisuudeltakin.
– Ennen sydänsiirtoa pohdin, että tässä voi käydä niinkin, ettei leikkauksesta herääkään tai että sen jälkeen tulee joku ongelma. Kyllä sitä mietti, että huonomminkin voi käydä.
– Toisaalta jos kuolema on sellainen kuin se olisi voinut olla silloin, kun sydämeni pysähtyi – jos olisin vaikka ollut kotona yksin, niin minähän olisin vain nukahtanut enkä tiennyt mistään mitään. Ei ollut mitään kipuja, ei mitään muuta kuin se, että vaipui sinne pimeyteen. Ei sitä osaa pelätä.
Elinsiirtojonossa satoja suomalaisia
Huomenta Suomessa puhuttiin elinsiirroista lokakuussa 2014. Tiesitkö, että elävä ihminen voi luovuttaa munuaisen muillekin kuin lähiomaisille?
