Uusi paljastus Jokereista: Neuvottelee pelaamisesta toisessa kaupungissa – Helsingin jäähalli sulki ovensa

Tulosruutu: Jokerit hakee Mestis-paikkaa

Jokerit on ilmoittanut tavoittelevansa paikkaa Mestiksestä ensi kaudella ja aikovansa lähettää hakemuksensa sarjapaikasta tiistaina. Edustusjoukkueen kotiotteluiden pelipaikka on toistaiseksi ollut arvoitus, mutta MTV Urheilun tietojen mukaan kotihalliksi on valikoitumassa Espoon Tapiolan Metro-areena.

Jokerien uuden hankkeen pääasiallinen tavoite on saada edustusjoukkue pelaamaan seuran tuttuun kotiluolaan Ilmalan areenaan, mutta hallin ovet ovat toistaiseksi suljettu sen pääomistajien Venäjä-kytkösten ja pakotteiden vuoksi.

Ilmalan hallin myyntiaikataulusta ei ole tällä hetkellä selvyyttä. Kaikki kaupantekovalmistelut keskeytettiin siinä vaiheessa, kun EU:n suunnitelmat pakotteilla haltuun otetun varallisuuden lahjoittamisesta Ukrainaan nousivat jäsenmaiden varteen otettavaksi vaihtoehdoksi.

Töölön Nordenskiöldinkadulla sijaitsevasta Helsingin jäähallista vastaavan Jääkenttäsäätiön toimitusjohtaja Tom Kivimäki puolestaan kertoo MTV Urheilulle, ettei Jokereita nähdä "Nordiksella" ensi kaudella.

Muun muassa HIFK:n SM-liigapelejä ja konsertteja majoittavan Helsingin jäähallin tapahtumakalenteri on yksinkertaisesti tupaten täynnä Jokereita ja ensi kauden Mestis-pelejä ajatellen.

– Kävimme vielä viime viikolla asiasta palaveria. Yritimme kaikkemme, mutta emme yksinkertaisesti pystyneet lupaamaan Jokereille varausaikoja ensi kaudelle tällä aikataululla, Kivimäki paljastaa.

MTV Urheilun tietojen mukaan Jokerit onkin viime aikoina neuvotellut Espoon Tapiolassa sijaitsevan Metro-areenan kanssa ensi kaudesta. Metro-areena toimii niin ikään Mestiksessä pelaavan Kiekko-Espoon kotina, mutta hallin tapahtumakalenteri on silti huomattavasti väljempi kuin Helsingin jäähallin.

MTV Urheilun tietojen mukaan Jokerit tarvitsee Espoossa pelaamiseksi erityisluvan, koska seura on rekisteröity Helsinkiin. Mestiksen erityislupavaatimus pätisi Jokereihin siitäkin huolimatta, että Espoo ja Helsinki ovat osa samaa työssäkäyntialuetta.

Areenan toimitusjohtaja: Neuvottelut Jokerien kanssa käynnissä

MTV Urheilun tavoittama Metro-areenan toimitusjohtaja Katariina Järveläinen myöntää Jokerien kiinnostuksen hallia kohtaan.

– Ei ole lainkaan poissuljettua, että Jokerit pelaisi Mestistä täällä. Asiasta käydään alustavia neuvotteluja, Järveläinen sanoo.

Järveläinen muistuttaa, että Kiekko-Espoon Mestis-ottelut haukkaavat varmuudella osan ensi kauden hallivarauksista.

– Kyllä meilläkin on täyttä kalenterissa, mutta ensi kaudelle löytyy kuitenkin vapaitakin päiviä, Järveläinen sanoo.

Jokereista on oltu Järveläiseen yhteydessä halliasian tiimoilta "viime aikoina". Neuvottelut ovat kuitenkin hänen mukaansa vasta alkutekijöissään.

Jokerit jättää Mestiksen sarjapaikkahakemuksensa Jääkiekkoliitolle huomenna tiistaina. Asian vahvisti aiemmin MTV Urheilun tavoittama Jokerien taustayhtiön johtohahmo Jarmo Koskinen, joka toi esiin seuran tavoitteen pelata Ilmalassa. Entinen jokerikapteeni kuitenkin myönsi seuralla olevan myös toinen vaihtoehto pelipaikasta.

– Siihen on olemassa toinen konsepti, mutta sitä ei voi vielä avata tässä vaiheessa, kun asiat ovat kesken, Koskinen totesi.

Jokereissa ja Finnair-stadionin toimitusjohtajana urallaan työskennellyt Koskinen toimi lyhyesti myös Tapiolassa SM-liigaa pelanneen Espoo Bluesin toimitusjohtajana.

Lue myös:

    Uusimmat