Uusi miljoonahanke: Angry Birds -sisäliikuntapuisto saa verrokin Vantaalle

Vantaalle Tammiston kauppakeskittymään avataan ensi tammikuussa uusi, vajaan hehtaarin kokoinen sisäaktiviteettipuisto. Samanlaiset SuperPark-puistot löytyvät jo Oulusta sekä Sotkamon Vuokatista.

Vuokatissa puiston nimenä ja brändinä on Angry Birds. Vantaan puiston brändäys ei ole vielä tiedossa.

Vantaalle nouseva sisäliikuntapuisto on yli 7 000 neliömetrin kokoinen ja sen rakentaminen maksaa lähes 5 miljoonaa euroa. Puisto työllistää 25–30 työntekijää.

– Ensimmäinen puistomme Vuokatissa avattiin vajaa pari vuotta sitten ja siellä on käynyt jo lähes 250 000 asiakasta, sanoo SuperParkin hallituksen puheenjohtaja Juha Tanskanen.

SuperPark Oy on hankkinut uusia omistajia, koska yhtiö laajenee nyt pääkaupunkiseudulle. Mukaan ovat lähteneet kainuulainen kauppias ja liikemies Seppo Saastamoinen sekä Matkailurahasto Nordia.

Aktiviiteettipuistojen kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja perheet.

– Puistoissamme ei ole lainkaan motorisoituja laitteita, vaan jokainen kävijä on itse oman liikkumisensa moottori, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Taneli Sutinen.

Ensi keväänä avataan Kuopioon pienempi puuhapuisto, johon tulee franchising-yrittäjä.

Lue myös:

    Uusimmat