Suomalainen SuperPark laajentaa Kiinaan – "Heitä kiinnostaa suomalainen laatu"

Superpark Oy avaa ensimmäiset puistonsa kiinaan ensi vuoden aikana. Vuoden 2019 loppuun mennessä maahan avataan neljästä kuuteen aktiviteettipuistoa.

Yhtiö on sopinut yhteistyöstä kiinalaisen partnerin Facet Chinan kanssa. Puistot toteutetaan lisenssisopimuksella.

– Useita kiinalaisia operaattoriehdokkaita ja kaupunkien edustajia on vieraillut tutustumassa puistoihimme Suomessa. Suzhoussa on paljon potentiaalia ja siellä on myös paljon suomalaisia ja kansainvälisiä toimijoita. Erityisesti kiinalaisia tuntuu kiinnostavan konseptimme monimuotoisuus ja suomalainen laatu. On hienoa aloittaa palveluvienti Kiinaan, jossa on paljon erilaista osaamista, kertoo SuperPark Oy:n toimitusjohtaja Juha Tanskanen.

Kiinalaisyrityksen mukaan Suzhouhun on rakennettu jo johto-organisaatio viime keväänä SuperParkkeja varten.

– Olemme parhaillaankin johdon kanssa Vuokatissa SuperPark -koulutuksessa”, Facet Chinan omistaja Yajing Shao-Kevran kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat