Uusi joulurauhan julistaja: On pakko jännittää

Mika Akkanen lukee joulurauhan julistuksen Suomen Turussa 24. joulukuuta 2013.
Mika Akkanen lukee joulurauhan julistuksen Suomen Turussa 24. joulukuuta 2013. Kuvaaja Kari VainioLehtikuva
Julkaistu 06.09.2013 14:56(Päivitetty 06.09.2013 23:14)

Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen on innoissaan siitä, että pääsee julistamaan jouluaattona joulurauhan Suomen Turussa.

Turku tiedotti tänään, että Akkanen korvaa eläkkeelle jääneen Jouko K. Lehmuston joulurauhan julistajana.

– Tämä on hieno tilaisuus ihmiselle. Näitä ei varmaan elämässä monta tule, että pääsee tällaista perinnettä jatkamaan, Akkanen sanoo MTV3 Uutisille.

Akkanen tunnustaa, että joulurauhan julistaminen tulee varmasti jännittämään.

– Jos ei jännitä, on pakko olla jotain vialla. Tänään ei vielä jännitä, mutta jouluaattona on varmaan perhosia vatsassa, hän kertoo.

Protokollapäällikkö osaa lyhyehkön julistuksen omien sanojensa mukaan takellellen ulkoa, mutta ennen jouluaattoa hän aikoo vielä harjoitella julistuksen lukemista.

– Jotta se menee oikealla tahdilla ja hyvin artikuloiden, niin aion käyttää siihen ihan ammattiapua.

(MTV3)

Uusi joulurauhan julistaja julkistettiin

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa