Audi on esitellyt maltillisesti ehostetun A4-perheen, johon kuuluvat sedan- ja farmarimallien lisäksi maastomeikattu allroad quattro -farkku sekä suorituskykyisemmät S4 Sedan ja S4 Avant.
Kuten uudesta A4:stä otetut salakuvat antoivat jo aiemmin ymmärtää, ei suosikkimallin ulkoiset muutokset ole erityisen merkittäviä. Itse asiassa harjaantumaton silmä ei välttämättä osaa tehdä eroa edellisen sukupolven ja tällä viikolla julkistetun facelift-mallin välillä.
Uusi A4 on joka tapauksessa ottanut vaikutteita viime vuonna esitellystä A6:sta. Keulagrilli on edeltäjäänsä leveämpi, ja se istuu aiempaa matalammalla. Kylkilinjoihin on tullut isovelimallista tuttuja pokkauksia. Uutta ja terävämpää ilmettä on myös etu- ja takavaloissa.
Suurin muutos sisällä on päivitetty MMI-järjestelmä, jota käytetään nyt jopa 10-tuumaiselta kosketusnäytöltä. Audin mukaan uusi MMI-versio on tuonut mukanaan muun muassa käyttäjäystävällisemmän navigoinnin. Kalliimmista malleista tuttua kahden kosketusnäytön ympärille rakentuvaa ohjaamoa ei A4:ssä ainakaan vielä nähdä, vaan sisäpuoli noudattelee samaa linjaa vuonna 2015 esitellyn mallin kanssa.