Uudet autot voivat hämääntyä tienvarsien mainoksista, seurauksena jopa ylinopeus – poliisi: "Oikaisuvaatimukset hylätään"

Tällaisilla järjestelmillä varustettujen autojen kuljettajien on syytä olla tarkkana vaalien lähestyessä.

Tiistaina MTV Uutiset Livessä vieraillut ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisista kertoo, että uusien autojen hienot kamerajärjestelmät voivat hämääntyä teiden varsille pian ilmestyvistä vaalimainoksista. Näin on käynyt ennenkin.

Pastersteinin mukaan edellisissä kunnallisvaaleissa poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen tuli oikaisuvaatimuksia ylinopeuksista, joiden syyksi oli kerrottu auton hämääntyminen vaalimainoksesta.

– Ei paljon, mutta joitain yksittäisiä. Kyllähän ne oikaisuvaatimukset hylätään, koska kuljettaja on vastuussa siitä, mitä nopeutta hän ajaa, Pasterstein sanoo.

Kuljettajaa avustaviin järjestelmiin ei saa Pastersteinin mukaan sokeasti luottaa, vaan kuljettajan tehtävänä on olla kartalla vallitsevasta nopeusrajoituksesta.

– Sitten, jos haluaa viedä sen [sakon] hallinto-oikeuteen pohdittavaksi ja ratkaistavaksi, niin se on toki mahdollista.

Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, mistä oikein on kyse sekä millaisissa tilanteissa vaalimainokset – tai muut sopivalla tavalla esitetyt numerot – voivat hämätä autoa. Pitääkö poliisi ongelmaa todellisena riskinä liikenteessä? Mistä muusta autot voivat hämääntyä?

Poliisin liikennevideot puhuttavat ja herättävät paljon tunteita. Katso alta Pastersteinin koko haastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat