Uuden-Seelannin moskeijaiskuista epäilty mies saa syytteen 50 murhasta – teko johti lakien tiukentamiseen

Uuden-Seelannin moskeijaiskusta epäilty sai murhasyytteet 1:58
Viime kuussa uutisoitiin epäillyn murhasyytteistä.

Christchurchin moskeijaiskuista epäilty mies saa syytteen 50 murhasta, kertoi Uuden-Seelannin poliisi torstaina. Epäilty on perjantaina oikeuden edessä.

28-vuotias australialaismies sai aiemmin yhden murhasyytteen, mutta poliisin mukaan kaikki viime kuun moskeijaiskuissa kuolleet ja loukkaantuneet otetaan uusissa syytteissä huomioon. Epäilty saa syytteen myös 39 murhan yrityksestä.

Poliisin mukaan hyökkääjää vastaan ollaan valmistelemassa myös lisäsyytteitä, mutta poliisi ei ole täsmentänyt, millaisista syytteistä on kyse.

Tekijä voi mahdollisesti saada ainakin syytteen terrorismirikoksista. Terrorismirikoksia koskevaa lakipykälää on käytetty Uudessa-Seelannissa hyvin harvoin, joten sen pelätään monimutkaistavan syyteprosessia.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern on luonnehtinut iskuja terroriteoksi. Epäilty ampuja julkisti iskujen yhteydessä äärioikeistolaisen ja islaminvastaisen manifestin.

Epäilty on vangittuna Aucklandissa, ja hänen on määrä olla läsnä Christchurchin oikeusistuimessa videoyhteyden välityksellä. Häntä on pidetty tiukassa eristyksessä.

Myös hänen kuvaamisensa oikeudessa on kielletty, sillä syyttäjät pelkäävät, että tekijä voisi käyttää oikeudenkäyntiä propagandan levittämiseen.

Isku johti aselakien tiukennukseen

Hyökkääjä iski 15. maaliskuuta moskeijoihin Christchurchin kaupungissa. 24 ihmistä on iskun jäljiltä yhä sairaalassa.

Isku on johtanut muun muassa aselakien tiukennukseen Uudessa-Seelannissa, jossa tiukennukset aselakeihin hyväksyttiin parlamentin tiistaisessa äänestyksessä selvin luvuin.

Tekijä kuvasi myös live-videoaan iskuistaan Al-noorin ja Linwoodin moskeijoihin. Teon uskotaan vauhdittaneen Facebookin hiljattaista päätöstä tiukentaa rasististen sisältöjen jakamista palvelussa. 

Uutista päivitetty 8.14.

Lue myös:

    Uusimmat