Asia hiukkasen harmittaa mökkiläistä, joka ei juurikaan vietä mökillä aikaansa.
– Viime kesänä oltiin yksi yö mökillä. Tuntuu, että sillä käytöllä nykyinenkin järjestelmä olisi riittänyt, sanoo Lundell suoraan.
Uuden lain vaatimien jätevesiremonttien pitäisi olla valmiina mökeillä lokakuun loppuun mennessä – "Kyllä siihen vuosia vielä menee, on se niin iso savotta"
Mutta kun kesävesi tulee, se myös menee. Ja uuden lain mukaan se ei voi mennä minne sattuu. Jätevesiuudistuksen vaatimuksilta säästyvät vain ne kesämökit, joissa on ulkohuussi ja kantovesi.
– Meidän laskelmiemme mukaan noin satatuhatta kiinteistöä on vielä vailla jätevesijärjestelmää. Näistä noin puolet on kesämökkejä, kertoo neuvotteleva virkamies Ari Kangas ympäristöministeriöstä.
Viiden tonnin paukku
Tällä hetkellä kukaan ei usko, että jätevesijärjestelmät on asennettu mökeille ja vakinaisiin asuntoihin lokakuun loppuun mennessä.
– No kyllä, lokakuun loppuun, mutta tuskin tämän vuoden lokakuun loppuun, virnuilee Peten Putken toimitusjohtaja Petri Forsell.
Hänen mukaansa asennuksia tehdään harvakseltaan ja syykin on selvä. Uusi järjestelmä maksaa rahaa, jolle moni keksisi parempaakin käyttöä.
– Heitän semmoisen arvion, että pönttö, tarvikkeet, kaivinkone ja putkimies – jos ei tarvitse kallioita räjäytellä – maksavat viitisen tonnia, arvioi Forsell.
Petri Forsell laskeskelee, että jätevesiremontti maksaa useamman tuhat euroa per mökki, jos yleisimmän umpisäiliön asennuksesta puhutaan.
Umpisäiliön saa parilla tonnilla, mutta sen asentamiseen tarvitaan ammattimiehiä ja koneita.
– Eikä yksi säiliö aina riitä, jos käyttöä on enemmän. Silloin pitää asentaa kaksi, tietää Forsell.
Mökkiläinen Jari Lundell on päätynyt saman suuruiseen arvioon laskelmissaan.
– Minulla on traktori, joten voin ehkä tehdä kaivutyöt itse, mutta maksaa se silti, miettii Lundell.
Kunnat valvovat
Vaikka kansan arvio on, että jätevesiremontit viivästyvät, jos edes toteutuvat joka puolella, ministeriössä ollaan optimistisempia.
Alkukesästä näytti vielä hiljaiselta, mutta nyt ihmiset alkavat havahtua todellisuuteen.
– Meille on tullut tietoa, että alan toimijoilla, suunnittelijoilla ja laitetoimittajilla on kuitenkin selvästi lisääntyneet tilaukset ja toimintaa on merkittävästikin enemmän kuin aikaisempina vuosina, kertoo ympäristöministeriön Ari Kangas.
Kangas myöntää, että lain toteutumisen valvonta on vaikeaa.
Valvontavelvollisuus kuuluu kunnille, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Kiertävätkö kunnan virkamiehet mökeillä katsastamassa tilanteen?
– Uskon, että kunnissa katsotaan herkimmät vesialueet ensin ja tarkastetaan niiden vaikutuspiirissä olevat mökit ja kiinteistöt, Kangas arvioi.
Omasta kunnasta voi saada myös viiden vuoden siirtymäajan remontille, jos on painavat syyt.
Syyksi kelpaa esimerkiksi vaikea elämäntilanne, rahavaikeudet tai sairaudet, vähäinen mökin käyttö, tai se, että kunta on asentamassa alueelle lähivuosina viemäriverkon.
– Kunnissa arvioidaan näitä perusteita ja siellä voidaan myöntää poikkeus lain noudattamiseen enimmillään viideksi vuodeksi kerrallaan, kertoo Kangas.