Kiinteistövälittäjien mielestä jätevesiasetus on aiheuttanut kokoaan suurempaa polemiikkia mökkikaupoilla. Ranta- ja pohjavesialueilla sijaitsevien mökkien jätevedenkäsittely on laitettava kuntoon lokakuun loppuun mennessä. KIistelty asetus on nimetty kansankielellä myös "paskalaiksi."
Kiinteistönvälittäjien mukaan remonttien määräajan umpeutuminen ei ole suoraan vaikuttanut mökkikauppaan. Jätevesiremonteista kuitenkin keskustellaan jokaisen kaupan yhteydessä.
– Pieni yhteys mökkien myynti-innolla ja remonteilla voi olla. Monet myyjät ovat ikääntyneitä, ja jätevesiasetuksen vaatimukset saattavat olla viimeinen sysäys myyntipäätökselle, sanoo LKV SaimaaFinlandin kiinteistönvälittäjä Niko Laamanen.
Hänen mukaansa Etelä-Savon alueella on parhaillaan paljon mökkejä myynnissä. Syynä saattavat olla osin myös korjausvaatimukset.
Vaikutusta myös arvoon
Mökkivaltaisen Mikkelin ympäristössä toimivan kiinteistönvälittäjän Pertti Oravan mukaan jätevesiasetus on saanut suhteettoman suuren mittakaavan verrattuna sen aiheuttamiin kustannuksiin.
– Remonteista on tullut liian iso peikko. Moni ostaja luulee korjauksia selvästi todellista kalliimmiksi ja pyytää jätevesialennusta, Mikkelin Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Orava sanoo.
Korjauskulut ovat hänen mukaansa melko vaatimattomia, varsinkin jos mökissä ei ole sisävessaa ja vain kantovesi.
– Kunnon laiturin asentaminen voi maksaa enemmän kuin jätevesiremontti, mutta silti asetus saattaa hirvittää ostajaa, hän toteaa.