Uuden asunnon ostaminen

Uudet asunnot ovat asunnon sijainnista riippuen yleensä hieman vanhoja asuntoja kalliimpia. Vanhoissa asunnoissa on kuitenkin usein sen verran korjattavaa, että todellinen hankintahinta saattaa nousta muutaman vuoden sisällä vähintään samalle tasolle uuden asunnon kanssa.

Jo kevyt pintaremontti maksaa, puhumattakaan taloyhtiöön tehtävistä laajemmista remonteista, esimerkiksi putkiremontista. Perusteellisenkin remontin jälkeen vanhan asunnon laatutaso ei aina yllä uuden asunnon tasolle. Tämä koskee varsinkin ääneneristystä, kosteuskestävyyttä, sisäilman laatua sekä asunnon sähkö- ja teleteknistä varustetasoa.

Päätä itse materiaaleista

Uuden asunnon kauppahintaan kuuluu usein joitakin väri- ja materiaalivaihtoehtoja, joista ostaja voi valita asuntoonsa mieleisensä.

Myös erilliset lisä- ja muutostyöt voivat olla mahdollisia, mutta ne maksetaan ja niistä sovitaan aina erikseen rakennuttajan kanssa. Muutostyöt voivat koskea esimerkiksi keittiön ja kylpyhuoneen varusteita tai kodin pintamateriaaleja. Pohjaratkaisua voidaan myös muuttaa, parhaiten se onnistuu silloin, kun seinät eivät ole vielä paikoillaan.

Yksilöllisemmätkin muutostyöt voivat tulla kysymykseen, mutta niistä kannattaa neuvotella rakennusliikkeen kanssa hyvissä ajoin: mitä aikaisemmassa vaiheessa saat erityistoiveesi mukaan suunnitelmiin, sitä jouhevammin koko projekti sujuu.

Rakentaja antaa töistä tarjouksen, joka asukkaan niin halutessa johtaa tilaukseen.

RS-järjestelmä on uuden asunnon ostajan turva

Uuden asunnon ostajan kannattaa selvittää, kenen kanssa on suurta kauppaa tekemässä. Rakennusliikkeen tai rakennuttajan aiemmat referenssit ja useamman vuoden kestänyt toiminta kertovat liikkeen luotettavuudesta. Rakennusteollisuus RT ry:n jäsenyritykset ovat luotettavia asuntorakentajia, joka toimivat vastuullisesti ja tuntevat asuntokauppalain velvoitteet ja vastuut.

Koska suuri osa uusista osakeasunnoista myydään jo rakennusvaiheessa, on ostajan turvaksi kehitetty niin sanottu RS-järjestelmä.

RS-järjestelmän noudattaminen on rakentajalle pakollista, jos asunto-osakkeita aletaan myydä ennen kaikkien yhtiön rakennusten hyväksymistä käyttöön otettaviksi. Asuntokauppalain mukaan yhtiön perustajaosakkaan on talletettava pankkiin vakuudet konkurssin ja rakentamisvirheiden varalta. Mikäli virheitä ilmenee, voivat osakkaat kieltäytyä vapauttamasta niitä.

Lähde: Rakennusteollisuus RT

Lue myös:

    Uusimmat