Uudella Supernanny-kaudella toteutuu katsojien toive – Pia Penttala ilahtui käänteestä: "Jännitti ihan kauheasti"

Aikuinen, näin saat tahtosi läpi uhmaikäisen kanssa 0:39
Supernanny Pia Penttala vinkkaa: Aikuinen, näin saat tahtosi läpi uhmaikäisen kanssa

Tulevalla Supernanny Suomi -kaudella vieraillaan kahden jo aiemmin ohjelmassa nähdyn perheen luona.

Pulmaisten perheiden sankari Supernanny Suomi palaa MTV3-kanavalle helmikuussa. Sarjan kolmannella kaudella kasvatuksen erikoisosaaja, jämäkän hurmaava Pia Penttala opettaa jälleen perheille erilaisia tapoja toimia yhteiseksi parhaaksi.

Penttala sanoo MTV Uutisille olevansa iloinen siitä, että perheiden hyvinvointiin liittyvä tietoiskuohjelma on vakiinnuttanut paikkansa Suomessa. Kuvaukset ovat jo paketissa, ja Penttala nostaa uudesta kaudesta esiin etenkin yhden asian, josta hän – ja varmasti myös monet sarjan seuraajat – ovat innoissaan.

– Isoin uusi juttu tällä kaudella on se, että tehdään paluu kahteen ensimmäisen tuotantokauden perheeseen paluu. Se oli tosi kivaa, että tämä toteutettiin, koska minultakin kyseltiin viime vuonna paljon, että tiedänkö, mitä vanhoille perheille kuuluu ja miten heillä menee, Penttala iloitsee.

Hänen mielestään olennaista on se, etteivät haasteet lapsiperheissä lopu, kun lapset kasvavat, vaan vanhemmat joutuvat kohtaamaan uudenlaisia haasteita. Myös Penttala palasi odottavaisena tuttujen perheiden luokse.

– Oli tosi mukava palata, mutta jännitti ihan kauheasti, hän tunnustaa ja kertoo arvostavansa ja kunnioittavan suuresti perheitä, jotka ovat ottaneet hänet vastaan ja huomanneensa uusien visiittien myötä, kuinka tärkeitä perheet hänelle ovat.

Pari vuotta on pitkä aika, mutta Penttalan mukaan kohtaamiset etenkin lasten kanssa olivat lämpimiä.

– Se oli äärimmäisen lämmin hetki itselleni, että minua oli odotettu ja otettiin mielellään vastaan uudelleen. Lapselle parikin vuotta on pitkä aika, mutta kyllä olin jäänyt hyvällä mieleen.

Penttalan mukaan myös koronavuosi näkyy mausteena Supernannyn uudella kaudella, koska kuvausten alkaessa perheet olivat eläneet poikkeuksellisissa oloissa jo kuukausia.

– Kyllä se näkyi, se on selvä. Perheiden haasteet ovat sellaisia, jotka syntyvät lapsen kasvun ja kehityksen myötä, mutta kun on tehty pitkään etätöitä ja ei ole lasten harrastuksia, tulee turnausväsymystä ja keinottomuutta, Penttala toteaa.

Korona pohditutti Supernannyn mukaan kovasti ennen joulua, kun perheissä pohdittiin, miten erilaisesta joulusta mahdetaan selvitä. Penttala uskoo, että joulu meni kuitenkin pääasiassa hyvin.

– En ole saanut palauteryöppyä siitä, että nyt ollaan ihan suossa ja joulu katkaisi selkärangan. Ihmiset pystyivät ennakoimaan muutosjoulua ja valmistautumaan siihen, että joulu on tänä vuonna erilainen. 

Penttalan oma joulu sujui Levillä. Hän ehti nähdä pyhien aikana aikuisia lapsiaan.

– Joulua vietettiin kolmessa eri erässä, kun jokainen pyörähti paikan päällä. Perhepiirissä ei ole tällä hetkellä pieniä lapsia, joten joulut ovat olleet jo muutaman vuoden aikuisten jouluja, hän kertoo.

Syksyllä MTV Uutisten haastattelussa Penttala kertoi elämäntapamuutoksestaan. Hän on hoikistunut merkittävästi laihdutusleikkauksen myötä, mutta elämänmuutos ei aiheuttanut stressiä jouluruokien suhteen.

– Leikkaus ei ole vaikuttanut siihen, mitä syö, vaan ennemminkin siihen, miten syö. Ruoka on iso osa pyhiä tietysti, mutta ei tarvinnut erikseen miettiä, mitä minä syön. Samoja makuja, mutta vaan vähemmän ja kevyemmin. Ei sen kummempaa, hän toteaa.

Lisäksi jouluna tuli hiihdettyä ja potkukelkkailtua urakalla. Penttala toteaa, että keskivartalo täytyy saada kuntoon, sillä hän tahtoo päästä uudelle tasolla kouluratsastuksessa. Myös työelämässä on uusia tuulia, kun tekeillä on Supernanny-teemainen kirja, jonka on määrä valmistua ensi syksyksi.

– Huomaan, että otan itselleni aina haasteita sekä töissä että vapaa-ajalla. Se on minulle motivoiva aina arjessa. Tällaisia nyt tänä vuonna sitten.

Supernanny Suomi MTV3-kanavalla 11. helmikuuta alkaen torstaisin kello 21.

Lue myös:

    Uusimmat