Utsjokelainen nuorukainen sulatti sydämet: "Mietin, että tämä kutsu on johonkin ihan muuhun linnaan!"

Utsjokelainen Niki Rasmus lensi ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneella päästäkseen Linnan juhliin. 

Suomen juhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsuttiin jokaisesta maakunnasta kaksi ansioitunutta nuorta. Yksi heistä oli 22-vuotias utsjokelainen Niki Rasmus. Nuori mies kertoo saaneensa kutsun sillä perusteella, että hän on tehnyt paljon töitä nuorten kanssa. 

– Olen tehnyt paljon nuorten kanssa näitä työpajoja ja myös oman ikäisten kanssa tehnyt esimerkiksi jotain sellaisia sketsipätkiä ja elokuvia, sekä suomeksi että omalla äidinkielelläni pohjoissaameksi. 

Rasmus on saanut työnsä ansiosta nimikkeen "Kannustava nuori". Hän kertoo, ettei olisi uskonut työnsä johtavan Linnan juhlien kutsuun. 

– Minä sanoin, että kyllä tämä taitaa olla ihan johonkin muuhun linnaan, että ei voi minulle tulla kutsua! 

Mies kertoo, että päästäkseen juhlimaan hänen oli lennettävä lentokoneella Lapista Helsinkiin. Myös tämä oli Rasmukselle aivan uusi kokemus. 

– Se oli ihan ensimmäinen lento koko elämässä. Lähtö oli mukava mutta laskusta en tykännyt.

Lue myös:

    Uusimmat