Uskontotieteilijä Juha Pentikäisen mielestä vanhoillislestadiolaiset eivät toimi niin kuin liikkeen "perustajana" pidetty mies, saamelaispappi ja -tutkija Lars Levi Laestadius, opetti.
Lestadiolaiset ovat olleet tänä vuonna otsikoissa milloin julki- ja pakkorippejä vaatineiden hoitokokousten, milloin pedofilian ja milloin sen takia, että liikkeeseen kuuluvat nuoret naiset joutuvat käyttämään ehkäisyä salaa.
– Voisi kysyä, tuntisiko kansanliikkeen perustajaksi mainittu henkilö, Lars Levi Laestadius, omakseen tätä liikettä, Juha Pentikäinen sanoo.
– Vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestön SRK:n johdolla on itsetutkiskelun paikka. Pitäisi erottaa, kuka Laestadius oli ja mitä hän opetti, ja mitä tämä nykyinen ilmiö ja ongelmavyyhti oikein on, Pentikäinen sanoo.
Ja Laestadiushan oli 1800-luvulla vaikuttanut tiedemies ja pappi, jonka uskonnollisesta herätyksestä 1840-luvun puolivälissä uskonnollinen kansanliike sai alkunsa – ensin Pohjoiskalotin saamelaisten, sitten muiden suomalaisten keskuudessa.
– 1870-luvulla käyttöön tullut "lestadiolaisuus"-nimitys kantaa sellaisen henkilön nimeä, joka ei kuollessaan vuonna 1861 edes tiennyt aloittaneensa uutta herätysliikettä.
Tiukat säännöt myöhempää keksintöä
Vanhoillislestadiolaiset kieltävät muun muassa television katselun, meikkaamisen ja ehkäisyn.
– Mitään näistä opeista ei ollut olemassa, kun Laestadius julisti Lapissa uskoaan, Pentikäinen sanoo.
Vielä 1900-luvun taitteeseen asti liike oli lempeän maltillinen.
– Kasvu patriarkaaliseen suuntaan alkoi, kun maallikkosaarnaajien johtamat instituutiot syntyivät. Niiden jatkumoa on muun muassa Oulussa toimiva seurakunta, jonka 24-jäseniseen johtokuntaan ei ole yli vuosisadan aikana kuulunut yhtäkään naista.
