Useita peltikolareita pääkaupunkiseudulla aamulla: "Porvoonväylä umpijäässä"

Pääkaupunkiseudun aamuliikenteessä on aiheutunut useita liikenneonnettomuuksia jäisillä tienpinnoilla.

Pelastuslaitoksen mukaan aamun aikana on tapahtunut jo useita ulosajoja sekä peltikolareita Itä-Helsingin suunnalla pääasiassa Porvoonväylällä ja Kehä I:llä.

Onnettomuudet ovat olleet pääasiassa lieviä peltikolareita, joissa on tähän mennessä loukkaantunut kaksi henkilöä lievästi.  

Vakavilta henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty.  
Pelastuslaitos varoittaa liikenteen ruuhkautumisesta onnettomuuspaikkojen raivaustöiden takia.

– Porvoonväylä on umpijäässä, palomestari Timo Ustinov kuvaili tilannetta aamulla.  

– Ruuhkaa tulee varmasti syntymään, koska meneillään on aamuliikenne, on hyvin liukasta ja ihmisillä on autoissaan kesärenkaat.

Peltikolareita ja ulosajoja on ollut myös ainakin Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa ja Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla. Ylivieskan onnettomuuksissa loukkaantui lievästi kolme henkilöä.  

– Teiden metsäkohdat ovat aivan peilinä, kuvailtiin Kauhavan alueen pelastuslaitokselta.  

Mustaa jäätä saattaa olla lähiöinä  

  
Autoilijoiden kannattaa varautua lähiöinä ja aamuina liukkaisiin tiepintoihin, kertoo Ilmatieteen laitos.  

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan mustaa jäätä saattaa tällä viikolla esiintyä ympäri maata, mutta erityisesti Pohjois-Suomessa.  

Muuten ilma on etelässä aurinkoinen ja pilvisyys on vaihtelevaa. Ilmassa on myös hieman enemmän kosteutta kuin viime viikolla.  

Pohjoisen yli menee joitain heikkoja sateita. Lämpötilat ovat päivisin maan etelä- ja keskiosissa kymmenen asteen alapuolella, pohjoisessa puolestaan nollan ja viiden asteen välillä.  

Lue myös:

    Uusimmat