Useita kuollut – Etelä-Euroopassa myrskytuulet puhaltavat paikoin lähes 50 metriä sekunnissa

Espanjaa, Portugalia ja eteläistä Ranskaa koettelevissa myrskyissä on kuollut ainakin seitsemän ihmistä.

Viranomaiset vahvistivat lauantaina, että kolmekymppinen eteläkorealainen nainen kuoli Espanjan pääkaupungin Madridin keskusta-alueella, kun rakennuksesta irronneet kappaleet putosivat hänen päälleen.

Viranomaiset vahvistivat myös, että Andalusian rannikolla perjantaina kadonneeksi ilmoitettu hollantilainen purjelautailija löydettiin hukkuneena.

Myrsky vaatinut kuolonuhreja

Myrsky on aiheuttanut kuolemia sekä Espanjassa että Portugalissa. Fabien-myrsky on tuonut esimerkiksi Espanjan luoteisosiin paikoin jopa lähes 50 metriä sekunnissa puhaltavia tuulia. Galician ja Asturiasin alueilla viranomaiset antoivat neliportaisen asteikon korkeimman varoituksen myrskytuulista ja korkeista aalloista.

Myös Etelä-Ranskassa tuulet ovat yltyneet likelle 40 metriä sekunnissa ja useille alueille on annettu myrskyvaroituksia. Viranomaisten mukaan Ranskalle kuuluvan Korsikan saaren kaikki lentokentät suljetaan sunnuntain ajaksi, jolloin myrskyn uskotaan siirtyvän Välimerelle ylle.

AccuWeather-sääpalvelun mukaan Fabienin sateita saadaan sunnuntaina laajalti läntisessä Euroopassa.

Fabienia edeltänyt Elsaksi nimetty myrsky teki tuhojaan Etelä-Euroopassa arkiviikolla. Junaraiteille tulvinut vesi katkaisi hetkellisesti esimerkiksi Portugalin pääkaupungista Lissabonista Portoon johtavan yhteyden. Ranskan itä- ja eteläosissa sadattuhannet olivat ajoittain sähköttä.

Lue myös:

    Uusimmat